"Bist du doch verrückt Mann! Die Kinder!" [Oletko mieletön, mies! Lapset!] Pikku Babli nauroi täyttä kurkkua. Grethi ei ymmärtänyt mistä oli kysymys; hän kuunteli yleensä vain mestari Ollivier'n puhetta. Hän katseli häntä lakkaamatta.
Rachel sanoi:
"Soittakaa meille jotain, herra Ollivier! Nyt pitää meidän kohta viedä mies vuoteeseen — hän nuortuu liiaksi!" Mutta itsekseen kuiskasi hän: "Tuskin, tuskin, mies parka! Hänhän kuolee minun käsiini!"
Mestari Ollivier oli hiljaa katsellut Grethiä. Hän nyökkäsi itsekseen päätään, otti pienen, kiinniköytetyn paperipakan takkinsa taskusta, levitti laput pöydälle kaataen lasinsa täyteen vesiastiasta.
Sitten sanoi hän pehmeällä, hitaalla äänellä:
"Soittaa minä en voi, kuten sanottu! Mutta minä luen jotain. Arvelin lopettaa pienen, sievän juhlamme tänään pyytämällä seurueen tarkkaavaisuutta — hetkeksi vain… En tahdo väsyttää rakasta ystäväämme — kehoittaapa hän minua esiintymäänkin leikillisillä nuoruuden muisteluillaan… Olen jo kauan sitten alottanut sävelrunon, joka ei pyri pienempään kuin vanhan mestari Haydnin ikinuoren 'Luomisen' uudistukseen. — Mutta koska minä luultavasti kuolen paljon ennemmin kuin minun teokseni astuu ulos elämään, olen minä vapaa-aikoinani pannut muistiin jonkunlaisen selonteon siitä näystä, joka on väikkynyt silmissäni, ajatukset, jotka puhuvat minun urkusävellykseni kautta — — — Ja tämän näyn Vanhasta Testamentista tahdon lukea teille tänään — — — ennenkuin eroamme!"
Hän joi suullisen vettä, järjesteli papereita sirosti ja siististi kuten aina. Grethi oli jo edeltäpäin oudon haltioitumisen vallassa: "Mitähän tuohon kauniiseen otsaan oli sopinut, millä ääriviivoilla olivat nuo siniset silmät levänneet, mitähän mestari lukisi, hän, joka Grethin mielikuvituksessa aina esiintyi soittaen?" — — —
Hän kurkistaikse katsomaan. Päällyslehdelle oli hienoilla, pienillä kirjaimilla piirretty: "Kun maailma luotiin."
Mestari käänsi lehteä ja lausui: "Genesis."