GENESIS.
1.
Enkelikuorojen ylistyslaulut mykkenivät.
Kerubit, serafit, sotajoukkojen sotajoukot vaikenivat äkkiä.
Herra Jumala oli nostanut kätensä ja vaatinut hiljaisuutta.
Hän istui taivaallisella istuimellaan; hänen hohtavien, käsittämättömien kasvojensa ilmeessä kuvastui hymy, niinkuin auringonläike välähtelee pilvenkorkuisten vuorten päällä.
Hänen ympärillään olivat enkelien kuorolaulut kaikuneet Luojan kunniaksi.
Alhaalla, hänen jalkojensa astinlautana, lepäsi maa, jonka hän juuri oli luonut.
Höyryten aamun ensimäisessä kosteudessa, juuri kummunneena suuren tyhjyyden hämärästä yöstä, lepäsi siinä maailma valmiina, täydellisenä Luojan katseen alla.
Se oli niitä hetkiä, jotka eivät koskaan palaa takaisin lukemattomina, ajatuksen saavuttamattomina vuosisatatuhansina.