Ja näyn uutuus ja tuoreus oli sellainen, että Herra Jumala katseli kaikkea mitä hän oli tehnyt: ja katso, se oli sangen hyvää!
Hän viittasi luokseen lähimmän palvelevista hengistään, enkelin, jonka katse oli niin puhdas, niin voimakas ja niin lahjomaton kuin viisaan lapsen.
"Kuuletko ääntä tuolta alhaalta, Rafael?" kysyi Herra, joka oli tarkkaan kuunnellut hiukan aikaa.
"Minä kuulen hyönteisten iloisen hyminän, lintujen iloisen liverryksen, kaikkien, päivän eloon heränneitten eläinten ahkeran hyörinän!" vastasi arkkienkeli.
Taas kuunteli Herra; ja oli kuin pilvi olisi kulkenut hänen otsansa yli.
"Rafael! Käske enkeleitten laulaa minulle ylistyslauluaan!"
Enkelikuorot alottivat taas laulunsa. Ja taivaan laaja kaari vapisi.
"Hiljaa", keskeytti Herra… "Nyt on kai maani jo oppinut sen!"
Ja Herra kuunteli, kaikki enkelit kuuntelivat … samaa hyönteisten hyminää, samaa iloista linnunliverrystä, kaikkien eläinten suurta, ahkeraa hyörinää niityillä ja metsissä, vuorien välissä ja järvien ja jokien partailla — muttei kaikuakaan enkelien Jumalalle virittämästä ylistyslaulusta, jonka hän nyt kuudentena päivänä oli kuullut raikuvan taivaan holvien kautta — kirkkaasti ja ihanasti, vaikka hiukan yksitoikkoisesti.
Herra pudisteli päätään ja vaipui ajatuksiin.