Herra de Maulincour ei voinut lopulta olla värisemättä, vaikka hän olikin urhokas ja sotilaallinen. Niiden murhayritysten joukossa, joita hän ajatteli, oli yksi, jota vastaan hän oli voimaton ja ilman rohkeutta: eivätköhän hänen salaiset vihamiehensä piankin käyttäisi myrkkyä? Pelon valtaamana, jota vielä lisäsi tilapäinen heikkous, ruuasta kieltäytyminen ja kuume, hän kutsutti heti luokseen erään vanhan naishenkilön, joka jo kauan sitten oli liittynyt hänen isoäitiinsä, naisen, jolla oli häntä kohtaan puoleksi äidillisiä tunteita ja joka oli oikea palvelijatar-ihanne. Kertomatta hänelle kaikkea Auguste antoi hänen tehtäväkseen ostaa salaa, joka päivä, eri paikoista, tarpeelliset ruoka-aineet ja käski hänen asettaa ne lukon taakse. Hänen itsensä piti tuoda Augustelle ruoka eikä hän saanut antaa kenenkään lähestyä ruoka-aineita silloin kun niitä valmistettiin. Sanalla sanoen paroni ryhtyi mitä tarkimpiin varovaisuustoimenpiteisiin suojellakseen itseään tuolta kuoleman lajilta. Hän oli vuoteessa, yksin, sairaana; hän saattoi siis tänä joutoaikana ajatella turvallisuuttaan, — tarve, jossa ihmisen itsekkyys kyllä toimii niin selvänäköisesti, ettei mitään unhotu. Mutta onneton sairas oli myrkyttänyt elämänsä pelolla vasten tahtoaan, epäluulo väritti kaikki hänen hetkensä synkillä vivahteillaan. Kuitenkin nämä kaksi murhayritystä opettivat hänelle yhden niistä hyveistä, jotka ovat välttämättömiä valtiomiehille, teeskentelyn korkean taidon, jota on käytettävä leikittäessä elämän suurilla eduilla. Vaieta salaisuuksistaan ei ole vielä mitään; mutta vaieta edeltäkäsin, osata Ali pashan tavoin olla unohtavinaan joku teko kolmeksikymmeneksi vuodeksi, jos niin tarvitaan, varmentaakseen kolmenkymmenen vuoden kuluessa valmistellun koston, se on kaunis näyte maassa, jossa on vähän ihmisiä, jotka voisivat teeskennellä edes kolmeakymmentä päivää. Herra de Maulincour ei elänyt enää muussa kuin rouva Jules'issa. Alinomaa ajatteli hän keinoja, joita hän voisi käyttää tuossa tuntemattomassa taistelussa saavuttaakseen voiton tuntemattomista vastustajistaan. Hänen salattu intohimonsa tähän naiseen lisääntyi vain näistä vastuksista. Rouva Jules oli alati hänen edessään, hänen ajatuksissaan, hänen sydämessään, vielä viehättävämpänä luuloteltujen rikoksiensa takia kuin tunnettujen hyveidensä vuoksi, jotka olivat saattaneet hänet jumaloimaan tuota naista.
Tahtoen saada tietoonsa vihollisen aseman sairas luuli voivansa vaaratta vihkiä tuomioherran tilansa salaisuuksiin. Suurmestari rakasti Auguste'a kuin isä omaa lastaan, hän oli hieno, etevä mies ja hänellä oli diplomaattista kykyä. Hän saapui siis kuulemaan paronia, puisteli päätänsä ja ryhtyi sitten hänen kanssansa neuvottelemaan. Kunnon tuomioherra ei ollut yhtä luottavainen kuin hänen nuori ystävänsä, kun tämä sanoi hänelle, että aikana, jolloin he elivät, poliisi ja valtiomahti kykenivät ottamaan selvää kaikista salaisuuksista ja että, jos heihin kerran tuli turvautua, he olisivat mahtavia auttajia.
Vanhus vastasi:
— Poliisi, rakas lapseni, merkitsee sitä, mikä on kykenemättömintä tässä maailmassa, ja valtiomahti sitä, mikä on voimattominta yksilöä koskevissa kysymyksissä. Ei poliisi eikä valtiomahti osaa lukea sydämen pohjalla piileviä ajatuksia. Ainoa, mitä heiltä voidaan vaatia, on etsiä jonkun teon syitä. Siksipä sekä valtiomahti että poliisi ovat ilmeisesti sopimattomia ehdottamaasi toimeen. Heiltä puuttuu tuota persoonallista harrastusta, joka paljastaa kaiken sille, jonka tarvitsee kaikki tietää. Ei mikään ihmismahti voi estää murhamiestä tai myrkyttäjää pääsemästä jonkun ruhtinaan sydämeen tai kunniallisen ihmisen vatsaan. Intohimot ovat paras poliisi.
Tuomioherra neuvoi hartaasti paronia matkustamaan Italiaan, sieltä Kreikkaan, Kreikasta Syyriaan, Syyriasta Aasiaan, eikä palaamaan, ennenkuin hänen salaiset vihollisensa ymmärtäisivät, että hän katui ja oli tehnyt heidän kanssansa hiljaisen rauhan. Ellei hän näin tekisi, oli hänen pysyteltävä talossaan ja vieläpä omassa kamarissaan, jossa hän saattoi olla turvassa Ferragus'in hyökkäyksiltä, eikä lähdettävä ulos paitsi jos hän voisi aivan varmasti musertaa tuon miehen.
— Vihollista pitää lähestyä ainoastaan lyödäkseen häneltä pään poikki, sanoi tuomioherra painavasti.
Vanhus lupasi kuitenkin suosikilleen käyttää kaikkea sitä oveluutta, jonka taivas oli hänelle suonut, hankkiakseen, ketään alttiiksiasettamatta, tietoja vihollisesta, ottaakseen hänestä tarkan selon ja siten valmistaakseen voittoa. Suurmestarilla oli eräs vanha täysinpalvellut "Figaro" [henkilö ranskal. kirjailijan Beaumarchais'n näytelmässä "Figaron häät">[, pahanilkisin apina, mikä milloinkaan on ihmiskasvoja kantanut, ennen nerokas kuin paholainen, kaikkeen valmis kuin rangaistusvanki, valpas kuin varas ja kavala kuin nainen, mutta nyt henkiseen rappiotilaan vajonnut, olosuhteitten takia, sillä pariisilaisen yhteiskunnan uusi järjestys oli pannut toimeen uudistuksen myöskin komedian palvelijoitten suhteen. Tämä täysinpalvellut "Scapin" [henkilö ranskal. kirjailijan Molière'n näytelmässä "Les Fourberies de Scapin". Suom. muist.] oli kiintynyt herraansa kuin johonkin ylempään olentoon, mutta viekas tuomioherra lisäsi joka vuosi vanhan rakkausseikkailujensa apulaisen palkkaan kelpo summan, huomaavaisuus, joka vahvisti luonnollista ystävyyttä myöskin hyödyn näkökannalta ja tuotti vanhalle herralle auliimpaa palvelusta kuin mitä kiihkeinkään rakastajatar olisi voinut keksiä sairaalle ystävälleen. Tämän, vanhojen teatteripalvelijoiden helmen, tämän jäännöksen edelliseltä vuosisadalta, joka oli aivan lahjomaton, koska hänellä ei enää ollut mitään intohimoja tyydytettävänä, tämän nyt suurmestari ja herra de Maulincour tekivät uskotukseen.
— Herra paroni on turmeleva kaiken, sanoi tuo livreepukuinen suuruus kutsuttuna neuvotteluun. Herra syököön, juokoon ja nukkukoon rauhassa. Minä otan koko asian hoitaakseni.
Tosiaankin, kahdeksan päivää neuvottelun jälkeen, hetkellä, jolloin herra de Maulincour, täydelleen parantuneena, söi aamiaista isoäitinsä ja tuomioherran kanssa, Justin astui sisään tekemään ilmoituksiaan. Sitten kun leskirouva oli saatettu huoneisiinsa, hän sanoi tuolla väärällä häveliäisyydellä, jota lahjakkaat miehet teeskentelevät:
— Ferragus ei ole sen vihollisen nimi, joka vainoaa herra paronia. Tuo pahuksen mies kutsuu itseään nimellä Gratien-Henrik-Viktor-Jean-Joseph Bourignard. Herra Gratien Bourignard on entinen rakennusurakoitsija ja on ollut ennen hyvin rikas ja ennen kaikkea yksi Pariisin kauneimpia poikia, oikea Lovelace [henkilöitä englantil. kirjailijan Richardson'in romaaneissa. Suom. muist.], kykenevä viettelemään Grandissonninkin. Tähän loppuvat tietoni. Hän on ollut tavallinen työmies, ja salaliittolaisten ritarikunta on valinnut hänet sitten johtajakseen nimellä Ferragus XXIII. Poliisin pitäisi tietää tämä, jos se yleensä mitään tietää. Tuo mies on muuttanut pois Augustinkadulta ja asuu nykyään Joquelet kadulla. Rouva Jules Desmarets käy häntä usein katsomassa; sattuu usein, että herra Desmarets mennessään Pörssiin saattaa vaimoaan Vivienne katua pitkin, tai tämä saattaa miestänsä Pörssiin. Armollinen tuomioherra tuntee liiaksi hyvin nämä asiat pakottaakseen minun sanomaan, mieskö tässä johtaa vaimoaan vaiko vaimo miestään; mutta rouva Jules on niin kaunis, että minä löisin vetoa hänen puolestaan. Kaikki nämä tiedot perustuvat viimeisiin tosiasioihin. Bourignard pelaa usein numerolla 129. Hän on kaikella kunnioituksella sanottuna, herra paroni, vanha lurjustelija, joka rakastaa naisia ja koettaa tekeytyä säätyhenkilöksi. Muutoin, hän voittaa usein, pukeutuu näyttelijäksi, maalaa itsensä tarpeen mukaan ja viettää maailman omituisinta elämää. En epäile, etteikö hänellä olisi useampia asuinpaikkoja, koskapa hän enimmäkseen pääsee pakenemaan sitä, mitä herra suurmestari nimittää parlamentaariseksi tutkimukseksi. Jos herra paroni niin haluaa, voidaan hänestä ainakin kunnialla päästä irti, ottamalla huomioon hänen tottumuksensa. On aina helppo vapautua miehestä, joka rakastaa naisia. Muuten, tuo kapitalisti aikoo muuttaa vielä kerran asuntoa. — Onko armollisella tuomioherralla ja paronilla minulle jotain käskettävää?