— Päästäkää minut, sanoi hän.
— En, en, Jules! Jos sinä et enää rakasta minua, kuolen minä.
Tahdotko sinä tietää kaikki?
— Tahdon.
Hän nosti ylös vaimonsa, pusersi häntä kiihkeästi, istuutui vuoteen reunalle pitäen häntä polviensa välissä ja katsellen kuivin silmin noita kauniita kasvoja, jotka olivat tulleet tulipunaisiksi ja aivan uivat kyynelissä.
— Puhu siis, jatkoi hän.
Clémencen nyyhkytykset alkoivat uudelleen.
— Ei, se on salaisuus, josta riippuu elämä ja kuolema. Jos minä sen sanoisin, minä… Ei, minä en voi. Armoa, Jules!
— Sinä petät minua yhä,
— Ah! sinä et enää sano minulle "te"! huudahti Clémence. Niin, Jules, sinä voit uskoa, että minä sinua petän, mutta pian saat sinä tietää kaiken.
— Mutta tuo Ferragus, tuo rangaistusvanki, jota sinä käyt tapaamassa, tuo rikosten kautta rikastunut mies, jos hän ei ole sinun, jos sinä et hänelle kuulu…