— Kaikki salaisuus vaatii, tullakseen julkilausutuksi, ystävyyttä, johon minä epäilemättä olen arvoton, hyvä rouva; mutta teillä ei voi olla muita kuin jaloja salaisuuksia, ja uskotteko minun silloin voivan tehdä pilkkaa kunnioitettavista asioista?
— Uskon kylläkin, sanoi rouva Jules, te, kuten kaikki muutkin miehet, pilkkaatte meidän tunteitamme puhtaimpiakin, te parjaatte niitä. Muutoin, minulla ei ole mitään salaisuuksia. Minulla on oikeus rakastaa miestäni kaikkien nähden, sanon sen, olen siitä ylpeä ja jos te teette minusta pilkkaa kuullessanne etten tanssi muiden kuin hänen kanssansa, saan minä teidän sydämestänne mitä huonoimman käsityksen.
— Ettekö ole koskaan, avioliitostanne alkaen, tanssinut muiden kuin miehenne kanssa?
— En, herra paroni. Hänen käsivartensa on ainoa johon olen nojannut, enkä ole koskaan ollut kosketuksessa kenenkään muun miehen kanssa.
— Eikö edes teidän lääkärinne ole koetellut suontanne?
— Enkös arvannut, nyt te teette minusta pilkkaa.
— En lainkaan, rouva hyvä, minä ihailen teitä sentähden että ymmärrän teitä. Mutta te voisitte antaa kuulla ääntänne, antaa nähdä teitä, te voisitte… voisitte sallia silmiemme ihailla teitä…
— Ah! sepä minun huoliani onkin, keskeytti rouva Jules, lähtöisin että avioliitossa oleva nainen voisi elää miehensä kanssa samalla tavoin kuin rakastajatar rakastajansa kanssa; sillä silloin…
— Silloin, miksi olitte muutamia hetkiä sitten jalkasin, valepuvussa
Soly kadulla?
— Soly katu! mitä se merkitsee?