1 p:nä heinäkuuta.
Gaston tekee yhä vain työtä ja käy yhä edelleenkin vähä väliä Parisissa; hän valmistelee uusia kappaleita saadakseen niistä tekosyyn lähteä Parisiin ja hankkiakseen rahaa. Kolme meidän kappaleistamme on jo hyväksytty; kaksi on tilattu. Oi, rakkaani, olen hukassa, vaellan pimeässä! Tahtoisin sytyttää koko taloni tuleen valaistakseni sen sokkeloita. Mitä merkitsee tuollainen käyttäytyminen? Häpeääkö hän sitä, että hän on käyttänyt minun varojani? Mutta onhan hän liian suurisieluinen kiintyäkseen tuollaisiin vähäpätöisyyksiin. Sitäpaitsi kun mies alkaa kiusata itseään tuontapaisilla arveluilla, silloin ovat sydämen asiat pelissä. Mies voi ottaa kaikki vastaan vaimoltaan, mutta hän ei tahdo ottaa mitään naiselta, jonka hän aikoo jättää tai jota hän ei enää rakasta. Ja jos hän tarvitsee niin paljon rahaa, tuhlaa hän sen johonkin naiseen. Jos olisi kysymys yksinomaan hänestä itsestään, niin mikä estäisi häntä ilman muuta ottamasta niitä minun varoistani? Meillä on sadantuhannen frangin omaisuus! Sanalla sanoen, kaunis hirveni, olen käynyt läpi kaikki mahdolliset olettamukset ja otettuani tarkalleen huomioon kaiken olen varma siitä, että minulla on kilpailijatar. Hän hylkää minut, kenen vuoksi? Senpä juuri tahdon tietää. Tahdon nähdä hänet.
10 p:nä heinäkuuta.
Nyt on minulla kaikki selvillä: olen hukassa. Niin Renée, kolmenkymmenen vuotiaana, koko kauneuteni loistossa, henkisen joustavuuteni kukkuloilla, lisäksi kaikilla puvuston viehätyskeinoilla varustettuna, raikkaana, hienona, olen petetty ja arvaapa, kuka on syrjäyttäjäni? Muuan suurijalkainen, romuluinen, raskasrintainen englannitar, oikea brittiläinen lehmä! En voi enää epäillä sitä asiaa. Tällaiset ovat viime päivien tapahtumat.
Ainaisiin epäilyksiin väsyneenä, tuumien, että jos Gaston oli auttanut jotakin ystäväänsä, olisi hän voinut sanoa sen minulle, jota vastoin hänen vaimonsa ikäänkuin syytti häntä, ja nähdessäni alituisen rahantarpeen kannustavan häntä työhön, päätin mustasukkaisena hänen työlleen ja levottomana hänen yhtämittaisista Parisin-retkistään ryhtyä ratkaiseviin toimenpiteisiin, ja nämä toimenpiteet ovat alentaneet minua omissa silmissänikin niin, että en voi niistä edes sinulle kertoa. Kolme päivää sitten sain tietää, että Gaston aina Parisissa käydessään menee erääseen Ville-Lévèque-kadun varrella sijaitsevaan taloon, jossa hänen rakkaussuhdettaan suojellaan Parisin oloihin nähden aivan harvinaisella vaiteliaisuudella. Portinvartija, joka ei ole erittäin puhelias, ei sanonut juuri mitään, mutta sen verran kuitenkin, että kuulemani sai minut vallan epätoivon partaalle. Silloin päätin uhrata elämäni ja ottaa selvän kaikesta. Lähdin Parisiin ja vuokrasin itselleni huoneuston vastapäätä sitä taloa, jossa Gastonin on tapana käydä ja niinpä sain omin silmin nähdä hänen ratsastavan sen pihalle. Oh, pian sainkin tietää tuon hirveän totuuden koko kamaluudessaan. Tuo englannitar, joka näyttää olevan siinä kolmenkymmenenkuuden korvissa, nimittää itseään rouva Gastoniksi. Tämä havainto oli minulle kuolin-isku. No niin, olen nähnyt hänen menevän Tuileries'n puistoon kahden lapsen kanssa!… Oh, rakas ystävä, kahden lapsen kanssa, jotka ovat ilmieläviä jäljennöksiä Gastonista. Niin silmiinpistävän sopimaton yhdennäköisyys on suorastaan yllättävä!… Ja miten somia nuo lapset ovat! He ovat ylellisen komeasti puetut, niinkuin englantilaisten on tapana. Hän on lahjoittanut Gastonille lapsia, siinä selitys kaikkeen. Tuo englannitar on aivan kuin joku kreikkalainen kuvapatsas, joka on astunut alas jalustaltaan; hän on valkea ja kylmä kuin marmori, hän liikkuu juhlallisesti niinkuin ainakin onnellinen äiti; hän on kaunis, se täytyy myöntää, mutta hänen kauneutensa on raskas kuin sotalaiva. Hänessä ei ole mitään ylhäistä eikä hienostunutta; varmastikaan hän ei ole lady, vaan jonkun vuokratilallisen tytär, jonkun etäisen kreivikunnan kyläpahaisesta kotoisin tai sitten jonkun köyhän papin yhdestoista tytär. Palasin Parisista murtuneena, kuolemaa tehden. Kotimatkalla tuhannet ajatukset ahdistivat minua kuin syvyyden henget. Olisiko tuo nainen todellakin naimisissa? Tunsiko Gaston hänet jo ennen kuin hän meni naimisiin minun kanssani? Tai olisiko hän ollut jonkun rikkaan miehen rakastajattarena, joka on hyljännyt hänet, ja Gaston sitten äkkiä on saanut hänet ristiksi itselleen? Olen laatinut lukemattomia olettamuksia, ikäänkuin olisi tarvis minkäänlaisia olettamuksia, kun näkee lapset. Seuraavana päivänä palasin takaisin Parisin ja annoin niin runsaasti juomarahaa talon portinvahdille, että hän kysymykseeni: — "Onko rouva Gaston laillisesti naimisissa?" vastasi: — "On kyllä, neitiseni."
15 p:nä heinäkuuta.
Rakas ystävä, tästä aamusta alkaen olen ollut kaksin verroin hellä Gastonille ja huomannut hänenkin olevan rakastuneemman kuin milloinkaan; hän on niin nuori. Parikymmentä kertaa noustessamme olin vähällä kysyä häneltä: — "Sinä siis rakastat minua enemmän kuin tuota toista Ville-Lévèque-kadun varrella?" Mutta en tohdi selittää edes itsellenikään, miksi en sitä kuitenkaan tee. — "Sinä pidät paljon lapsista?" kysyin häneltä. — "Pidän", vastasi hän, "mutta me saamme niitä vielä!" — "Miten?" — "Olen kysynyt neuvoa kaikkein taitavimmilta lääkäreiltä ja kaikki ovat kehoittaneet minua lähtemään parin kuukauden ajaksi matkalle." — "Gaston", sanoin minä hänelle, "jos olisin voinut rakastaa poissaolevaa, olisin hautautunut luostariin loppuiäkseni." Hän rupesi nauramaan ja minulle, rakkaani, merkitsi tuo sana matka kuolemaa. Oh, mieluummin heittäydyn ulos ikkunasta kuin annan vierittää itseni alas portaita askel askeleelta vielä tarrautuen kiinni.
Jää hyvästi, enkelini, olen valmistanut itselleni suloisen, hienon, mutta varman kuoleman. Eilen kirjoitin testamenttini, nyt voit tulla minua katsomaan, kielto on peruutettu. Riennä vastaanottamaan viimeiset jäähyväiseni. Kuolemani samoinkuin elämänikin on kantava hienostuksen ja siron kauneuden leimaa: kuolen täydessä kukoistuksessani, kerta kaikkiaan.
Jää hyvästi, rakas sisar, jonka ystävyys minua kohtaan ei milloinkaan ole ilmennyt vastenmielisyytenä, ei vuoksen ja luoteen vaihteluna, vaan joka aina kirkkaan kuutamon tavoin on hyväillyt sydäntäni; meidän suhteemme on säästynyt rakkauden rajuilta purkauksilta ja myös sen myrkylliseltä katkeruudelta. Sinä olet osannut ottaa elämän oikealta kannalta. Jää hyvästi.