Servin saapui odottamatta, tavallista aikaisemmin.
— Neiti Zinevra, virkkoi hän, katsahtaen läpi atelierin, miksi olette muuttanut paikkanne sinne. Valo ei ole sopiva. Siirtykää lähemmäksi toisia, ja laskekaa verho ales.
Sitten hän pysähtyi lähelle Lauraa, jonka työ ansaitsi täydellisesti hänen kiitoksensa.
— Mitä? huudahti hän. Tämä pää on oivallinen. Teistä tulee toinen
Zinevra.
Mestari kulki telineeltä toiselle, moittien, kiittäen, laskien leikkiä, ja tehden, kuten tavallisesti, huomautuksiaan, jotka olivat pelottavampia kuin hänen moitteensa. Italiatar ei ollut totellut opettajansa kehotusta, vaan oli itsepäisesti jäänyt paikalleen. Hän otti paperiarkin ja alkoi luonnostaa säälittävän vangin päätä. Intohimolla syntynyt luonnos omaa aina täydellisesti onnistuneen leiman. Kyky värittää luonnon tai mielikuvituksen synnyttämiä aiheita on nero, mutta usein myöskin intohimo. Olosuhteet ja se syvä vaikutus, minkä tuntemattoman näkeminen oli Zinevraan tehnyt antoivat hänelle yliluonnollisen kyvyn. Upseerin pää ilmestyi paperille sisäisen voiman pakoittamana, jota hän itse luuli peloksi, mutta jonka fysioloogi olisi selittänyt innostuksen liekiksi. Silloin tällöin katsahti hän tovereihinsa, kätkeäkseen piirroksensa, jos he kävisivät uteliaiksi. Huolimatta ahkerasta vaarinpidostaan ei hän huomannut säälimättömän vihollisensa terävää silmäparia, jotka tähystivät erään taulun takaa salaperäistä piirustusta. Tunnettuaan vangin kasvonpiirteet nosti netti Thirion päinsä, ja Zinevra peitti paperin.
— Miksi jäitte tänne kehotuksestani huolimatta, neiti? kysyi opettaja vakavasti Zinevralta.
Tyttö käänsi telineensä niin, ettei kukaan olisi nähnyt hänen paperiaan, ja näyttäen sitä mestarille, sanoi liikutetulla äänellä?'
— Eikö teistä, kuten minustakin, tämä valo ole sopivampi? Enkö saa jäädä tänne?
Servin kalpeni. Koska eivät vihamielisyyden terävät silmät päästä mitään näkemättä, neiti Thirion miltei nautti tietäessään tuntevansa kilpailijansa ja mestarinsa salaisuuden.
— Olette oikeassa, sanoi Servin. Mutta te tulette pian taitavammaksi kuin minä, lisäsi hän väkinäisesti nauraen. Syntyi hiljaisuus, jonka aikana mestari ihaili upseerin päätä. — Tämä vetää vertoja Salvator Rosan parhaimmalle taululle! huudahti hän taiteilijain innostuksen valtaamana.