Tämä toivottomuuden käännekohta peloitti maalaria ja Zinevraakin, joka jo hyvin ymmärsi nuorukaista. Italiatar ihaili hänen kaunismuotoista päätään ja miellyttävää ääntään, jonka sointua ei pilannut edes ne raivokkaat huudahdukset, joita hän päästeli; kohta vuodatti hän palsamia onnettoman haavoihin.
— Herra, sanoi hän, rahattomuutenne suhteen, sallikaa minun tarjota teille säästämäni kulta. Isäni on rikas, minä olen hänen ainoa lapsensa, hän rakastaa minua, ja olen varma, ettei hän tule moittimaan minua. Älkää epäilkö turhan takia: meidän omaisuutemme tulee keisarilta, meillä ei ole senttiäkään, jota emme olisi velkaa hänen tuhlaavaisuudelleen. Eikö se siis ole mitä yksinkertaisin kiitollisuudenosoitus; auttaa yhtä hänen uskollisista palvelijoistaan? Ottakaa se siis yhtä ujostelematta, kuin minä tarjoon sen teille. Se on vain rahaa, lisäsi hän halveksivalla äänellä. Nyt ystävien suhteen, joita myöskin tulette löytämään.
Silloin hän nosti ylpeästi päätään ja hänen silmistään loisti omituinen tuli.
— Pää, joka huomenna putoaa kahdentoista kiväärin edessä, pelastaa teidät, jatkoi hän. Odottakaa, kunnes myrsky on tyyntynyt, ja te voitte poistua ottaaksenne pestin vieraalla maalla jos ei teitä unohdeta, ja vieläpä ranskalaisiin armeijoihinkin jos teidät unohdetaan. Löytyy naisen hienotunteisuuden antamia lohtusanoja, joissa on jotain äidillistä, ennennäkemätöntä, puutteetonta; mutta jos nämät rauhan ja toivon sanat yhdistetään liikkeiden sirouteen, sydämestä lähtevään kaunopuheisuuteen, ja etenkin jos nainen on kaunis, on nuorukaisen vaikea vastustaa häntä.
Eversti hengitti rakkauden ilmaa. Heikko puna ilmestyi hänen kalpeille poskilleen; synkkämielisyyden tuli silmissä heikkeni, ja hän virkkoi miellyttävällä äänellä:
— Te olette enkeli… Mutta Labédoyère, lisäsi hän, Labédoyère!
Kolme silmäparia yhtyi ja ymmärsi toisiaan. Ei enää kahtakymmentä minuuttia, vaan kaksikymmentä vuotta tuntuivat he olleen yhdessä.
— Ystäväni, sanoi Servin, voitteko pelastaa hänet?
— Minä voin kostaa hänen puolestaan!
Zinevra vavahti: vaikka tuntematon oli kaunis ei hänen ulkonäkönsä ollut vaikuttanut tyttöön; säälintunne, joka naisessa sykkii sellaista kurjuutta kohtaan, jossa ei löydy epäjaloa, voitti Zinevrassa kaikki muut tunteet; mutta kuulla koston huudahduksen, löytää tuossa vainotussa italialaisen, uhrautumista Napoleonille, korsikalaisen veren hehkua!… Se oli hänelle liian paljon: hän katseli upseeria kunnioittavalla mielenliikutuksella, joka voimakkaasti kiihoitti hänen sydäntään. Silloin ensimäisen kerran, mies vaikutti häneen niin syvällä tunteella; kuten kaikki naiset, yhdisti hän tuntemattoman sielun piirteiden kauneuteen ja vartalon sopusuhtaisuuteen, jota hän taiteilijana ihaili. Sattuma oli johtanut hänen uteliaisuutensa sääliin, sääli muuttui mielenkiinnoksi, ja mielenkiintoa seurasi niin voimakas tunteidenvaihto, että hän uskoi olevan vaarallista viipyä siellä.