— Sinun tähtesi, Zinevra.
— Minun tähteni, toisti korsikan tytär, silmät uhkaavan näköisinä välkkyen.
— Oi! älä vihastu, rakas Zinevra, huudahti Laura tuskaisena. Mutta minunkin äitini vaatii minua jättämään atelierin. Kaikki tytöt sanoivat, että sinulla on rakkausseikkailu, ja että herra Servinin suostumuksella piiloittelee rakastajasi tuolla komerossa; en kertaakaan uskonut noita pärjääjiä, enkä ole kertonut mitään äidilleni siitä. Eilen illalla oli rouva Roguin tavannut äitini baalissa ja kysynyt, vieläkö hän antaa minun käydä täällä. Koska äitini vastasi myöntävästi, kertasi hän nuot parjaukset äidilleni. Mamma nuhteli minua, ja väitti minun epäilemättä tietävän kaikki, ja että minä olen rikkonut äidin ja tyttären välisen luottamuksen. Oi! rakas Zinevra, minua, jolle sinä olet ollut esikuva, kuinka minua surettaa kun en saa jäädä toveriksesi…
— Me löydämme toisemme elämässä: tytöt menevät naimisiin… puheli
Zinevra enemmän itsekseen.
— Kun he ovat rikkaita, vastasi Laura.
— Tule minun luokseni. Isäni on rikas…
— Zinevra, alkoi Laura liikutettuna, rouva Roguin ja äitini aikovat tulla huomenna moittimaan herra Serviniä: häntä pitää ainakin varottaa.
— Kuinka tuo voi loukata heitä? kysyi Zinevra yksinkertaisesti.
— Kaikki pitävät sitä kovin säädyttömänä. Mamma sanoo, että se loukkaa moraalia…
— Mutta sinä, Laura, mitä sinä ajattelet siitä? Tyttö katsoi Zinevraa, heidän ajatuksensa yhtyivät; Laura ei voinut enää pidättää kyyneleitään, vaan kietoi kätensä ystävättärensä kaulalle ja suuteli häntä Sillä hetkellä saapui Servin.