— Neiti Zinevra! huudahti hän innokkaasti, taulun: on valmis, sitä öljytään juuri. Mutta mikä teidän on? Näyttää siltä, että kaikki neidit ovat ottaneet lomaa tai menneet maalle.
Laura pyyhki kyyneleisiä silmiään, tervehti Serviniä ja poistui.
— Atelieri on jo muutaman päivän ollut erämaana, vastasi Zinevra, eivätkä he tule takaisin.
— Pah!
— Voi! älkää naurako jatkoi Zinevra, kuulkaa ensin: minä olen tahtomattani syynä teidän maineenne vahingoittumiseen.
Taiteilija naurahti ja virkkoi, keskeyttäen oppilaansa:
— Maineeni?… mutta jonkun päivän kuluttua asetetaan tauluni näytteille.
— Asia ei koske teidän taiteilijakykyänne, sanoi italiatar, vaan teidän moraalianne. Tytöt saivat tietää, että Ludvig on täällä, ja että te suositte… meidän… rakkauttamme.
— Siinä on jonkunverran perää, neiti, vastasi opettaja. Noiden tyttöjen äidit ovat olevinaan kovin siveitä, jatkoi hän. Jos he olisivat kääntyneet minun puoleeni, olisi kaikki selviytynyt. Mutta antaisinko tuollaisen seikan pahoittaa mieltäni? Elämä on liian lyhyt! Ja maalari näpsäytteli sormiaan päänsä päällä.
Kuultuaan osan keskustelusta juoksi Ludvig heti huoneeseen.