Rakastuneet katsahtivat säikähtyneinä häneen.
— Rauhoittukaa! Minä olen ainoa, jonka teidän ajattelemattomuutenne saattaa pulaan. Rouva Servin on hieman ennakkoluuloinen, enkä todella tiedä, kuinka hän tulee suhtautumaan meihin.
— Siunatkoon! olin vähällä unohtaa! huudahti Zinevra. Huomenna rouva
Roguin ja Lauran äiti aikovat tulla puhumaan…
— Minä ymmärrän! sanoi maalari keskeyttäen hänet.
— Mutta te voitte todistaa itsenne syyttömäksi, jatkoi tyttö tehden ylpeän liikkeen päällään. — Herra Ludvig virkkoi hän veitikkamaisesti, luultavasti ei teillä enää ole mitään vastenmielisyyttä kuninkaallista hallitusta kohtaan. — No, jatkoi hän nähtyään nuorukaisen hymyilevän, huomen aamulla lähetän minä pyytökirjelmän yhdelle sotaministeriön vaikutusvaltaisimmista herroista, miehelle, joka ei voi mitään kieltää parooni de Piombon tyttäreltä. Me saamme hiljaisen anteeksiannon kapteeni Ludvigille, sillä everstinarvoa eivät he suostu sinulle antamaan. Ja te voitte, lisäsi hän Servinille, nolata minun ystävällisten toverieni mammat sanomalla heille totuuden.
— Te olette enkeli! huudahti Servin.
* * * * *
Sillävälin kun tämä kohtaus tapahtui atelierissa, odottivat Zinevran vanhemmat kärsimättöminä tytärtänsä.
— Kello on kuusi, eikä Zinevra ole vielä palannut! huudahti Bartolome.
— Ei koskaan ole hän viipynyt näin myöhään, vastasi hänen puolisonsa.