— Joka tappaa isän?
— Herra sallikaa!
— Ei mikään ole sen julmempaa kuin notaarin tyyneys ja täsmälliset päätelmät keskellä sydäntäsärkeviä kohtauksia, joihin he tavallisesti tunkeutuvat.
Kasvot, jotka Piombo näki, näyttivät hänestä helvetistä karanneilta; hänen kylmää ja hillittyä vihaansa ei kyennyt enää mikään pidättämään, kun hänen pienen vastustajansa kimeä ääni oli lausunut tuon kohtalokkaan "sallikaa". Hän hyppäsi kamiinin päällä naulassa riippuvaa tikaria kohti ja hyökkäsi tyttärensä kimppuun. Nuorempi notaari ja toinen todistajista heittäytyivät hänen ja Zinevran väliin, mutta Bartolome tyrkkäsi molemmat välittäjät iskien säihkyvän katseen heihin silmistään, jotka näyttivät pelottavammalta kuin tikarinterän välke. Kun Zinevra näki isänsä aikeet, katsoi hän kiinteästi häntä silmiin voittajan ilmeellä, astui hitaasti hänen eteensä ja laskeutui polvilleen.
— Ei! ei! en voi, huokasi korsikalainen, heittäen tikarinsa sellaisella voimalla, että se tunkeutui syvälle paneeliin.
— Haa! sinä epäröit tappaa minua, ja kuitenkin kiellät minulta elämän. Oo! isäni, en milloinkaan ole sinua niin suuresti rakastanut; anna minulle Luigi! Pyydän polvillani suostumustasi: tytär voi nöyrtyä isänsä edessä; Luigini, tai minä kuolen!
Se äärimmäinen kiihtymys, joka oli vähällä tukehduttaa hänet, esti hänet jatkamasta, hän ei voinut puhua; hänen kouristusoireensa näyttivät kyllin selvästi, että hän kamppailee elämän ja kuoleman välillä. Bartolome sysäsi tyttärensä raa'asti takaisin.
— Pois! huusi hän. Luigi Portan rakastajatar ei voi olla Piombon jälkeläinen. Minulla ei ole enää tytärtä! Minulla ei ole kylliksi voimaa kirotakseni sinut; mutta minä ajan sinut pois, eikä sinulla pidä enää isää olemaan. Minun Zinevra Piomboni on haudattuna täällä! huudahti hän syvällä surulla, puristaen lujasti sydäntään. — Poistu siis, sinä onneton, lisäsi hän oltuaan hetken vaiti, poistu äläkä milloinkaan enää ilmesty eteeni.
Silloin hän otti Zinevran käsivarresta kiinni ja talutti hänet sanaa sanomatta talosta.
* * * * *