— Luigi, huudahti Zinevra, astuen sisälle upseerin vaatimattomaan asuntoon, minun Luigini, meillä ei ole muuta kuin rakkautemme.
— Me olemme rikkaampia kuin maailman kaikki kuninkaat, vastasi hän.
— Isän ja äidin olen menettänyt, huokasi hän raskaasti.
— Minä olen rakastava sinua heidän sijastaan.
— Me tulemme siis onnellisiksi! huudahti hän iloisuudella, jossa oli jotain kaameata.
— Ikuisesti! vastasi Luigi puristaen rakastettuaan rintaansa vasten.
Seuraavana päivänä kun Zinevra oli jättänyt vanhempainsa kodin meni hän pyytämään rouva Serviniltä pakopaikkaa ja suojelusta kunnes hän tulee Luigin vaimoksi Silloin sai hän tuta harmia, jota mailma ripottelee niiden tielle, jotka eivät seuraa sen tapoja. Harmeissaan siitä vahingosta, minkä Zinevran seikkailu oli aiheuttanut hänen puolisolleen, otti rouva Servin tytön vastaan silminnähtävällä vastahakoisuudella ja ilmoitti hänelle kohteliaasti, ettei hänen pidä luottaa yksinomaan hänen apuunsa. Liian ylpeänä alistuakseen, mutta ihmetellen itsekkäisyyttä, johon hän ei ollut tottunut vuokrasi nuori korsikatar kalustetun huoneen hotellista, joka oli lähinnä Luigin asuntoa. Luigi vietti päivänsä morsiamensa luona; hänen nuori rakkautensa, hänen sanojensa puhtaus poisti pilvet, jotka isän ankaruus oli kasannut hyljätyn tyttärensä otsalle, ja hän kuvaili rakastetulleen niin kauniisti tulevaisuudesta, että tämä viimein hymyili, unohtamatta kuitenkaan vanhempiensa menettelyä.
Eräänä aamuna kantoi hotellin palvelijatar Zinevralle laatikkoja, jotka sisälsivät kankaita, liinavaatteita ja joukon nuorelle, emännäksi tulevalle, naiselle välttämättömiä esineitä; hän tunsi siinä äitinsä huolehtivan hyvyyden, sillä tarkastellessaan lähetystä löysi hän sieltä rahakukkaron, johon paroonitar oli pannut tyttärelleen kuuluvan summan, lisäten siihen vielä omat säästönsä. Rahaa seurasi kirje, jossa paroonitar kehoitti tytärtään jättämään nuo onnettomuutta tuottavat naima-aikeensa, jos vielä on aikaa; hän kirjoitti tarvinneensa tavatonta varovaisuutta, jotta oli voinut lähettää tuon pienen avun Zinevralle; hän rukoilee tytärtään, ettei hän syyttäisi äitiään ankaruudesta, jos hän tulevaisuudessa jättäisi hänet ilman apua, hän pelkää, ettei voi tehdä enää mitään tyttärensä hyväksi; hän lähettää hänelle siunauksensa, toivoo hänen löytävän onnensa tuossa toivottomalta näyttävässä avioliitossa, jos hän yhä pysyy päätöksessään, ja vakuuttaa aina muistelevansa rakasta tytärtään.
— Oi äitini! huudahti Zinevra liikutuksensa vallassa. Hän tunsi halua polvistua äitinsä jalkain juureen, nähdä häntä, ja hengittää kodin terveeksi tekevää ilmaa; hän oli jo vähällä juosta pois, kun Luigi astui sisään; hän katsoi häntä ja into katosi, kyyneleet kuivuivat, hän ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi jättämään onnetonta mutta rakkautta täynnä olevaa rakastajaansa.
Rakastaa häntä, ja jättää hänet… sellainen uhraus olisi rikos, johon nuoret sielut eivät kykene. Zinevra oli kyllin jalomielinen, haudatakseen tuskansa sielunsa syvimpään soppeen.