— Molemmin puolinko? kysyi kaupunginpäällikkö.
— Sulhanen on orpo.
— Missä ovat todistajat?
— Tuolla ne, mutisi sihteeri vielä, osoittaen neljää liikkumatonta oliota, jotka ristittyine käsivarsineen näyttivät kuvapatsailta.
— Mutta, jos on tehty vastalause? virkkoi puheenjohtaja taas.
— Asiakirjat ovat lain mukaan tehdyt, vastasi apulainen, antaen paperit päällikölle.
Tuossa virallisessa keskustelussa oli jotain alentavaa, ja muutamilla sanoilla oli koko historia ilmaistu. Portan ja Piombon perheiden väliset vihat ja selkkaukset olivat käsitellyt yhdellä siviilirekisterikirjan sivulla, — kuin vainajan elämä hautapatsaassa, tai kuten kokonaisen kansan historia muutamilla riveillä, vieläpä Yhdellä sanallakin: Robespierre tai Napoleon. Zinevra vapisi. Kuin kyyhkysellä, jolla meren yli lentäessään ei ole paikkaa kussa levätä, samoin ei hänelläkään ollut paikkaa kuhunka olisi katseensa kiinnittänyt, paitsi Luigin silmiin, sillä kaikki hänen ympärillään oli surullista ja kylmää. Kaupunginpäälliköllä oli tylynnäköinen ilme kasvoillaan, ja hänen apulaisensa katseli morsiusparia ilkeällä uteliaisuudella. Ei mikään muistuttanut sen vähempää siitä juhlasta, mikä se piti olla. Kuten kaikki ihmiselämän tapaukset, jos niistä vain poistetaan sivuseikat, oli tämäkin tapaus itse asiassa sangen yksinkertainen.
Kun nuoret olivat vastanneet muutamiin kysymyksiin, kaupunginpäällikkö mumissut joitakin sanoja, ja nimet kirjoitettu rekisterikirjaan, olivat Luigi ja Zinevra yhteenliitetyt. Nuoret korsikalaiset, joiden liitto esitti koko ylistetyn "Romeon ja Julian" runouden, poistuivat kärsimättömän väkijoukon muodostamaa kujaa pitkin. Kun he olivat tulleet ulos pihalle, vapaan taivaan alle, kohosi Zinevran rinnasta huokaus.
— Riittääkö ikuinen rakkauskaan korvaamaan Zinevrani osoittamaa rohkeutta ja intoa? virkkoi Luigi.
Nuo sanat, joita seurasi ilon kyynel, saattoivat Zinevran unohtamaan kärsimyksensä, sillä kärsinyt hän oli, esiintyessään maailman edessä vaatimassa onnea, jota vanhempansa kieltäytyivät hyväksymästä.