Kaikista Servinin atelieriin siihen saakka tulleista naisista oli hän eittämättä kaunein, ja omasi sievimmän vartalon. Hänen käyntinsä oli miellyttävää ja siroa. Hänen älykkäillä kasvonpiirteillään saattoi huomata tuon korsikalaisille ominaisen tulisen luonteen merkkejä, ei kuitenkaan niin paljon ettei hän olisi kyennyt hallitsemaan niitä. Hänen pitkät kutrinsa, mustat silmänsä ja kulmakarvansa ilmaisivat intohimoa. Jos suupielet eivät olleetkaan aivan täsmällisesti toisensa näköisiä ja jos huulet olivatkin hieman liian paksut, ilmeni niissä selvästi tuo jalomielisyys minkä tietoisuus omasta voimasta antaa voimakkaille olennoille. Kummallisen luonnonoikun takia soti hänen kasvojensa viehkeyttä vastaan marmoriotsa, jossa kuvastui ylpeys, melkeinpä raakuus, jossa välähteli korsikan elämä. Siinä oli ainoa side hänen ja synnyinmaansa välillä. Muuten oli koko hänen olentonsa niin houkuttelevan yksinkertainen, siitä huokui kauniitten lombardialaisten niin puhdasta teeskentelemättömyyttä, ettei olisi raskinut tehdä hänelle pienintäkään harmia. Hän oli niin puoleensa vetävä, että hänen vanha isänsä varovaisuudesta saattoi häntä atelieriin. Tämän, todella runollisen luoman ainoa puute johtui itse, tällä kertaa niin runsaalla mitalla annetun, kauneuden voimasta. Rakkaudesta vanhempiinsa oli hän kieltäytynyt menemästä naimisiin, tuntien olevansa välttämätön heille vanhuudenpäivinä. Työskentelynsä taiteen hyväksi sai tyydyttää niitä intohimoja, joiden valtaan naiset tavallisesti joutuvat.
— Olette kovin hiljaisia tänään, neidit, virkkoi hän päästyään lähemmäksi tovereitaan. — Hyvää päivää, Lauraseni, lisäsi hän suloisella ja hyväilevällä äänellä, lähestyen muista erillään maalaavaa nuorta tyttöä. Tämä pää on mainio! liha on hieman liian ruusun värinen, muuten on kaikki ihmeteltävän hyvin piirretty.
Laura kohotti päätänsä, loi kiitollisen katseen Zinevraan, ja molempien kasvoilla kuvastui ystävyys.
Puolittainen hymy väikkyi haaveellisen italiattaren huulilla, ja hiljalleen kulki hän paikalleen, sivumennen katsellen piirustuksia ja maalauksia, ja toivottaen kaikille ensimäisen ryhmän tytöille hyvää päivää, huomaamatta sitä uteliaisuutta, minkä hänen läsnäolonsa aiheutti. Hän muistutti hovissaan astelevaa kuningatarta. Ei hän vähääkään kiinnittänyt huomiotaan siihen syvään hiljaisuuteen, mikä aatelistoryhmässä vallitsi, eikä virkannut sanaakaan sivuuttaessaan heidät.
Hän oli niin ajatuksissaan, että asettui istumaan telineensä ääreen, aukasi värilaatikkonsa, etsi pensselinsä, kiinnitti ruskeat hihat käsivarsiinsa, sovitteli esiliinaansa, katseli maalaustaan, tutki palettiansa, kiinnittämättä vähääkään huomiotaan muualle. Kaikkien porvarisryhmän tyttöjen katseet olivat häneen kiinnitetyt. Vaikka Thirionin ryhmä ei ilmaissutkaan niin peittelemättä uteliaisuuttaan kuin toverinsa, silmäilivät hekin hyvin usein Zinevraa.
— Hän ei huomaa mitään, sanoi neiti Roguin. Samassa Zinevra heräsi mietteistään, ja käänsi päänsä aatelisryhmään päin. Yhdellä katseella mittasi hän välimatkan ja jäi vaiti istumaan.
— Hän ei usko, että sillä aiottiin loukata häntä, jatkoi Matilde, ei hän kalpene, eikä punastu. Kuinka nuo pystynenät raivaavatkaan, jos hän pitää enemmän uudesta paikastaan kuin entisestä!
— Te istutte siellä poissa ryhmästä, neiti, jatkoi hän ääneen, lähestyen Zinevraa.
Italiatar ei näyttänyt ymmärtäneen häntä, tai mahdollisesti ei kuullut, hän nousi seisomaan, astui lähemmäksi lautaseinää, joka eroitti atelierin pimeästä nurkasta, näytti tutkivan ikkunaa, josta valo tuli, ja huomaten sen ehkä riittäväksi, otti hän tuolin ylettyäkseen kiinnittämään pimittävän verhon ylemmäksi. Noustuaan ylös, huomasi hän pienen halkeaman seinässä, ponnistustensa päämäärän, sillä sitä katsetta, jonka hän sinne heitti, voidaan verrata vain saiturin ilmeeseen löytäessään Aladinin aarteen; nopeasti laskeutui hän ales, palasi paikalleen, kiinnitti taulunsa, näytti olevan tyytymätön valon suhteen, siirsi pöydän seinän viereen ja asetti tuolin sen päälle, heilautti taitavasti itsensä ylös, ensin pöydälle ja siitä tuolille, ja heitti silmäyksen halkeamasta. Yhdellä katseella näki hän koko komeron ja se, mitä hän näki, teki häneen niin voimakkaan vaikutuksen, että hän horjahti.
— Te putoatte, neiti Zinevra! huudahti Laura.