Väliajoilla, sekä metsässä että asuinpaikassa, hulluteltiin ja lasketeltiin kaikenlaisia sukkeluuksia, opeteltiin venäjää, joka rajottui muutamiin yksityisiin sanoihin, ja ruotsia, josta tehtiin runoja.
— Inge tinge, tuppe taala, elä ojaa ui, vaan kaala! — Buki uu buu, pane kii suu, kissa koska, lusikka loska!
Siinä olivat molempain kielten suurimmat saavutukset.
Enemmän hullutteli eno muilla aloilla ja hänen antamansa kolme hyvää neuvoa jäivät ikuisesti Hilpan mieleen. Ensimäinen neuvo:
— Kun kaadut, niin ensimäiseksi nouse ylös!
Toinen:
— Kun yritetään ajaa päälle, väisty pois!
Mutta kaikkein hauskinta oli silloin, kun Hilpan enon päällikkyyden alaiset työntekijät saapuivat saloistaan iltaisin samaan taloon, missä he, päällikötkin asuivat, viettääkseen siinä yönsä — kun muita taloja ei lähistöllä ollut — ja kun nämä, riisuttuaan hevosensa ja sijotettuaan suojiin tai muuten täysin kotiuduttuaan, alkoivat, tulten räiskiessä liedellä ja päreissä, salopirtin illoille ja salotyöläisille ominaisen sadunsanonnan. Isännät puuhasivat omissa askareissaan, toinen veistellen reenjalasta, toinen taivutellen susta tai paikkaillen verkkoaan, tyttöset häärivät tulien luona keittojen ääressä ja joku työläisistäkin oli jossain toimessa. Toinen käänsi vitsaa reen saverikoksi, toinen venytteli hampain kutistunutta rahetta tai korjasi muuta ajovehettä, ellei neuloskellut kintaitaan tai paikannut kenkäänsä. Mutta joku aina sanoi satua, sanoi, sanoi, niin että yksi hiljainen, välistä vilkastuva, välistä vaimeneva tarina vain kuului. Ja toiset seurasivat työnsä lomassa sitä, kuuntelivat aivan henkeä pidätellen, välistä ilmoittaen kiintymyksensä huudahtamalla, toisin ajoin taas yhteiseen nauruun remahtaen.
Ja Hilppakin kuunteli tarinaa ja eno kuunteli sitä, ja Hilpan silmät paloivat. Hän unohti itsensä ja ympäristönsä. Hän oli milloin vielä synkemmillä saloilla, milloin taas ihanan ihmisrikkailla ja asutuilla paikoilla, välistä kumahteli alla kuninkaan linnan kultainen silta ja välistä uhkasi häntä ilkeä peikko syödä. — Ja usein yli puolen yön sadut kaikuivat ja olisihan ollut ihme, jos Hilppa olisi nukkunut.
3. Salon satuja.