Tynnöriin suljettu kuninkaanpuoliso.
Olipa kerran kuningas ja hänellä puoliso, oikkein armas ja ihana, ja heillä on poika, vielä somempi ja rakkaampi, No, he elävät onnellista elämää kodissaan, hopeisessa linnassa, kultaisessa kartanossa suuren meren rannalla, joka päivänpaisteisena heidän silmiinsä aina päilyy.
Mutta heille sattuu palvelijaksi sellainen paha ihminen, ilkeäsisuinen, mustamielinen, joka ei kellekään hyvää tahdo — syöjättären tytär. Tämä rupeaa kadehtimaan kuninkaanpuolison onnea ja käy punomaan juonia hänen saattamisekseen onnettomuuteen.
Ensi kerran, kun kuningas lähtee pitkille matkoilleen, särkee hän kaikki kuninkaan kauniimpain huoneiden huonekalut, ja kun kuningas tulee kotiin, niin kantelee hänelle tästä teosta:
— Katso, oma puolisosi särki nämä! Ota ja saata hänet rangaistukseen!
— Enpä saatakaan, lausui kuningas hetken mietittyään, — kun särki, niin omansahan olivatkin! En saata onnettomuuteen omaa puolisoani!
Se kerta ei auttanut. Mutta kun kuningas lähti toisen kerran matkoille, niin tapatti syöjättären tytär kaiken kuninkaan karjan eräällä apulaisellaan ja kun kuningas palasi matkaltaan, sanoi hänelle, että puoliso oli käskenyt karjan tappaa.
— En oikein uskoisi, arveli kuningas ja tuumi hetken asiaa. Mutta kun hän sitä mietti, armahti hän taas ja lausui:
— No, omansahan nämäkin olivat, — tapattakoon!
Syöjättären tytär ei hellittänyt, vaan keksi uuden juonen ja entisiä viekkaamman. Kun kuningas nyt lähti kolmannelle matkalleen, niin hän ei tehnytkään nyt tällä kertaa mitään, vaan kun kuningas palasi, niin riensi hänen luokseen ja hätäisenä selitti: