— Katsopas tuonne saaren keskelle!
Jo ihastui äitikin ja lähti rientämään linnaan päin. Siellä tarkasteltiin sormusta yhdessä ja loihdittiin sen avulla saari kaikinpuolin sellaiseksi, kuin se ennen oli.
Sitten käytiin siinä saaressa ja linnassa elämään uutta, parannutta elämää ja tuskin heillä siinä oli mitään valittamisen syytä.
Mutta kuningas kotona suri kadotettua puolisoaan ja poikaansa.
Kerran poika huvikseen loihti sormuksellaan siihen saaren ja mannermaan välille suuren, komean sillan, ja sitä myöten sattui kerran eräs kerjäläinen uteliaisuuksissaan saapumaan saareen. Siellä tutustui hän saaren kauniiseen, hyväsydämiseen emäntään ja hänen neuvokkaaseen poikaansa. Näitä katseli ja tutki hän oikein tarkoin, että muisti heidän kasvonpiirteensä, puheentapansa, äänensä ja kaikki, jotta sitten, jos tarvittaisiin, voisi heistä antaa oikein perinpohjaiset tiedot.
No, se sama kerjäläinen sattuu kerran osumaan kuninkaan linnaan. Siellä rupeaa hän kertomaan noista saaren oloista ja eläjistä. Kuningas sattuu sen kuulemaan. Hänen sydämeensä pistää oudosti. Heti seuraavana aamuna lähtee hän tuonne outoon saareen ajamaan ratsullaan. Sinne tultuaan tapaa hän puolisonsa ja poikansa, jotka oli luullut kuolleiksi, ilmielävinä, muuttuneina kyllä, mutta sittenkin sellaisina, että hän tunsi heidät ensi sanojen vaihdettua.
Ja arvatahan sopii, mikä riemu täällä saarella syntyi ja mitä iloa oli kuninkaalla etenkin pojastaan, joka oli niin neuvokas ja nokkela ja jolla oli sellaiset mahdit käsissään kuin tuo kaikki aikaansaava sormus.
Sen pituinen se.
Savesta tehty poika.
Olipa ennen ukko ja akka, mutta heillä ei ollut poikaa. No, he tahtoivat saada kaikinmokomin itselleen pojan. He olivat hyvin ahneita, eivätkä suoneet toisille mitään, mitä ei heillä itsellä ollut, ja sentähden he halusivat saada pojankin.