— Mennään auttamaan tuota ukkoraiskaa, tuumivat miehet mäellä ja laskeutuvat ukon luo.
Mutta sillä välin katoaa suutarin ruumis mäeltä ja — Juones pääsee ikuisesti rauhaan pahalta mieheltä.
4. Hilpan kaupungissa-käynti ja sen seuraukset.
Toisenkin kerran potkaisi Hilppaa sellainen onni, että hän pääsi pitkälle, harvinaiselle matkalle, sensijaan kuin toisten veljien täytyi jäädä kotiin. Tällä kertaa se tapahtui isän kera eräänä kesänä ja matkan päämäärä ei ollut salo, vaan kokonaan toisenlainen ja toisella puolella maailmaa oleva seutu: kaupunki. Siellä meren rannalla, pitkän lahden pohjukassa, suurten, korkeavuoristen saarten suojassa on sellainen suuri kylä, jonka talot ovat kaikki maalattuja, monenkertaisia ja toinen toisessaan kiinni, jonka tiet ovat suoria ja leveitä ja jossa on monta kirkkoa ja monta muuta merkillistä rakennusta ja jossa on keskellä suuri, paljas kenttä, kuin nurmi. Mutta joka on hiekalla peitetty… Siellä asuu paljon kauppiaita ja siellä on paljon muutakin kansaa, ja sen rantaan tulevat laivat ja siellä on kaikki erilaista… Laivalla siihen tulee loppumatka mennäkin, täältä Niemenkylän puoleltakin päin…
Siihen!
Siellä pidettiin taas kesämarkkinoita, joita taatto suosi, ja sinne otti hän vanhimman poikansa mukaan.
Toiset pojat panivat ankaria vastalauseita tätä ainaista yksipuolisuutta vastaan, mutta isän päätös oli järkähtämätön, ja niin sai Hilppa lähteä yksin. Taatto sanoi: "Eivät kaikki sovi kärreihin ja toiseksi olette te toiset vielä niin pieniä! Ei Hilppakaan tekisi mitään tällä matkalla, mutta kun hän on käynyt jo muuallakin, niin tulkoon!"
Tuo selitys lohdutti toisia veljiä melkoisesti. "Ei Hilppakaan tekisi mitään tällä matkalla…" — aivan oikein, ei tekisikään mitään, mutta kun nyt sattuu heitä, toisia, suuremmaksi ja vanhemmaksi, niin menköön! Ei se sieltä mitään hyödy, eivätkä he, toiset, tässä mitään kadota! Menköön! He sill'aikaa sitä uutterammin takovat kivirahoja rauniopellon kivisellä kielekkeellä ja ottavatpa vielä esiin sen vanhan tuulimyllynkin ja laittavat sen uudestaan käyntiin, ja vaikkapa vielä se lyhytikäinen polkupyörä-laitekin antaisi uutta iloa ja puuhaa, ja sitten he käyvät vielä järven toisella puolellakin… Menköön vain, kyllä heidän aikansa täällä kuluu! On täällä naapurinlapsia ja nehän ovat kehottaneet rakentamaan puoteja multaleipien myymistä varten, ja sitten voi heidän kanssaan leikkiä kiekkopeliäkin ja monta muuta! Eikä tuo matka kestä kuin muutamia päiviä…
Hilppa nousi ylpeästi isän kärryihin ja lähti ajamaan pois talosta. Toiset veljet katselivat hetken peitetyllä harmilla, mutta sitten he käänsivät äkkiä päänsä pois ja hyökkäsivät naapurin riihimäen rinteeseen, syvään kuoppaan, josta sai punervaa multaa, ja kävivät siellä täyttämään vanhoja savi- ja läkkiastioitaan, joilla aikoivat lastata vieressäseisovat pikkukärryt. Menköön, menköön, ei harmitella!
Hilppa ajoi mahtavana ja voitokkaana kuin pikkukuningas ja toivoi, että kaikki kylän lapset näkisivät hänen uljaan menonsa. Mitä oli tuo käynti tuolla synkässä salossa tähän verraten, eihän siellä ollut oikeastaan muuta kuin se pieni yksirattainen mylly, mutta täällä, minne nyt oli meno, siellä olisi — mitä tahansa! Jo matkalla! Kun nyt vain näkisivät tämän menon Jorit, Petrit, Mikit, kaikki!