Lähteä täytyi, sillä päivä oli vielä parhaillaan ja voimia ei oltu kulutettu vielä kuin palanen alkupäästä. Sää taas oli mitä parhain, oikein erikoinen mäenlaskusää.
— Kivimäen vaaralle, kiljahti lyhyt, vanttera Pyntys ja rupesi huitomaan järven ja sen takana olevan metsän taa.
— Siellähän me oltiin kesällä, jatkoi hän, — ja miten hyväksi nähtiin sen pohjoispuolinen rinne, se, joka johdattaa suolle! Voi miten hyvä rinne! Aivan paljas ja kivetön ja kannoton! Ja kaikki kuin luotu oikein uhma-laskemista varten! Hyppyreiksi niin hyviä nystermiä, ja sopiva jyrkkyys ja alaalla niin hauskan loivaa ja kaiken päätteeksi siellä alla sellainen sileä suo! Ja mäen päällä sellainen korkeus, jotta ihan päätä huimaa katsellessa ympärille, — mikä ilo siitä olisi alas laskea! Voi pojat, sinne!
— Ei, ei, emme lähde, ennätti väliin epäileväisempi Karppa, joka aina mietti omia asioitaan ja tuumi jokaista ehdotusta perinpohjin. — Emme lähde, sinne on pitkä matka!
— Ja sieltä on niin paha illalla tulla kotiin, myöhällä, pimeällä, — myöntyi häneen Hilppa, joka edusti keskiväliä keskimmäisen veljen hitaan ja nuorimman kiivaan luonteen välillä. — Emme lähde!
— Lähdemme, totta totisesti! Lähdemme kuin lähdemmekin! Ellette lähde muut, niin lähden minä yksin! Ja edellä lasken, lasken mäkeä niin, että suksen mäystimet menevät poikki ja itse sauvakin katkeaa! Ja sitten tullessa eksyn, ja sitten saatte te olla syypäitä minun häipymiseeni suureen Leutsonkorpeen! Elkääpäs vain lähtekö!
Tuo tuollainen perustelu muutti toisten mielet. Jospa pakana sittenkin lähtee ja sinne eksyy! Ja sitten — mitäs tosiaankin sanotaan isälle ja äidille? Ei, asiaa kannatti ajatella!
— Töllistelkää mitä töllistelkää, mutta minä lähden! Lähden uhallakin! Menkää te isoisän verkkopenkille uunin vieressä! Siellä kuunnelkaa satuja ja loruja! Minä lähden korkealle Kivimäen vaaralle!
Tuo itsepintainen into ja muuttumaton lähtömieli vaikutti yhä enemmän, ja niin toiset pojat taipuivat noudattamaan nuorimman veljen tahtoa. Lähdetään, lähdetään, mutta pidä sinä sitten varasi, että tulee lähdetyksi aikanaan takaisin. Pidä siitä varasi, Pyntys! Jos eksytään kaikki palatessa, niin se on sinun syysi!
— Olkoon! Olkoon kaikki minun syyni; vaikka sinne soihin ja korpiin upottaisiinkin, mutta lähdetään nyt vain!