— Tässä aholla on myös pieni metsätöillä olijain mökki. Minä tiedän sen. Minulle isä sanoi. Sellainen pieni maamaja, puoleksi maahan kaivettu, puoleksi havuista ja pölkyistä rakennettu. Siellä on pieni uunikin, kuin saunanuuni, ja leveä makuulava. Sinne menkäämme. Siellä tulipesään tikuillamme tuli tehkäämme ja sitten syökäämme loput eväämme. Sitten käykäämme maate. Sukset ja kelkka ottakaamme sisään ja siten olemme kaikki turvassa. Aamulla sitten lähdemme uudella onnella ukon mökkiä etsimään! Minä sanon sen!
Kellään ei ollut mitään vastaansanomista. Mentiin ja löydettiin tuo maamaja ja sinne miehissä työnnyttiin. Siellä viritettiin tuli pesään, toinen päretikkuun ja sitten syötiin loput eväät. Siitä vierähdettiin matalan majan lepuulautasille ja siihen tuokiossa nukahdettiin uunin hiilien vielä risahdellessa ja leppeän lämmön kietoutuessa pienten eränkävijäin ympärille.
Aamulla löydettiin heti ukon mökki ja sieltä lähdettiin päivemmällä kotiin.
2. Salon yksinäisessä talossa.
Pojilla oli monta hyvää ystävää vanhain miesten joukossa. Paitsi Mikki-eno, tuli ukko Volsku sieltä Ihatsujärven puolelta poikain kotitaloon sekä talvella että kesällä ja kysyi pojilta, niin hullunkurisen huolestunut ilme kasvoilla, että kuinkas ne näillä ukkorukilla ovat nyt oikein asiat. Eikös ne ole oikein huonosti? Voi, voi teitä ukko-pahoja!
Eräs Larin Mikki-niminen vanhus se saapui jostakin vielä kauempaa ja alkoi ladella heille kaikenlaisia valeita:
— Voi, voi> poikaparat, kun nyt on tapahtunut sellaisia ihmeitä, että siellä Aunuksessakin ovat kaikki kaivonvivut suurella myrskyilmalla lentäneet taivaaseen. Ja täällä omilla mailla päin ovat eräillä paikkakunnilla kaikki virstatolpat kaatuneet ja kuolleet siihen suureen ruttoon…
— Elä valehtele, älähti siihen aina innokas Pyntys ja Hilppa säesti häntä. Karppa vain jäi miettimään. Mutta kun ukko ei hellittänyt, niin Hilppa ja Pyntys jo alkoivat uskoa häntä, mutta Karppa korotti silloin äänensä ja pani jyrkän vastalauseen.
Kaikista hauskin poikain vanhemmista tuttavista oli eräs pitkä sukulaismies, jota sitäkin sanottiin enoksi ja joka oleskeli enimmät ajat, etenkin talvisin, kaukana salokylissä, pienissä yksinäisissä erämaakylissä, joita oli poikain kotikylän takana itäänpäin — samaan suuntaan, missä oli Ihatsukin.
Siellä oli hän jonkinlaisena metsä- ja tukkityöpäällikkönä ja sen vuoksi siellä viipyili. Ja sieltä oli hänellä paljon kertomista, aina kun poikain kotitaloon saapui. — Siellä kun on nuo tuvan uunitkin niinkuin suuret kivirauniot vain ja savu menee ulos puisesta savutorvesta. Ja pöydät ovat yhdestä puusta ja ikkunat pienet kuin kissanreiät aitan ovessa. Ja toinen osa pirtistä on aivan pikimusta ja toinen valkea kuin vasta pesty vaate ja kaikki on siellä ihmeellistä ja kummallista. Ja makuupaikat ovat ylhäällä orsien päällä ja kun uunia lämmitetään, niin on savua huoneet täynnä. — Onpa siellä sellainen myllykin, jossa on vain yksi ratas…