— Kuinka sinun kätesi on hienoinen! Ei näissä maantöissä nahka noin pehmoisena pysy.
— Välipä tuolla, vaikka on karkeampikin. Poika hymähti tyytyväisenä.
Kumpikin luuli ymmärtävänsä takana piilevän ajatuksen.
— Tulethan vielä iltamiin illalla.
— Tulen tokikin. Huomenna täytyy taas takaisin kaupunkiin.
— Näkemiin sitte.
— Hyvästi.
Anni sulki oven hänen jälkeensä riisuutui nukkumaan ja vaipui sikeään uneen huulillaan onnekas hymy.
* * * * *
Tyttö kiikussa heräsi ja hieroi silmiään. Hän luuli melkein nukkuvansa kotonaan omassa luhdissaan. Mutta silloin kuului kuin jostain kaukaa venäläisen valssin rytmikäs tahti ja hänen ohuesta puserostaan lemahti vieras, tympäisevä haju. Tuli niin paha olla. Kylmäkin tuntui puistattavan. Hän nousi, kävi sisälle, mielessään outo levottomuus.