— Vanja, Vanjushka! Trastvuit, Vanjushka! — huusi Osmo riemuiten.
Sieltä se ajaa karautti, rakuuna, pienellä tulisella raudikollansa.
22
— Aa' maltsik! — Trastvuit! huusi vastaan Vanja, viskasi lakkinsa pojalle kiitäen ohi seisoallaan hevosen selässä.
Seurue pysähtyi katselemaan. Tuokiossa oli ratsastaja polvillaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo juoksi täyttä ravia hellittävän hevosensa rinnalla, siitä jälleen satulaan, äkkikäännös ja sieltä se jo tulla porhalsi ihastuneita katselioitaan vastaan.
— Poika, tule tänne! — Hän ojensi kätensä ottaakseen lakkinsa, mutta nostikin koko pelosta ja ilosta kirkaisevan pojan eteensä satulaan. Mutta siinä jo alkoikin puisto. Ratsu sidottiin kiinni, ja silloin olivat jo tytötkin paikalla.
— Äsken minä niin pelkäsin, että putoat hevosen selästä ja kuolet — puheli Osmo Vanjalle.
— Entä Annushka?
— En sano.
— A' itkikö Annushka, kun Ivana Ivanovitsh makaa kuolleena — ja nuo eloisat silmät katsoivat niin armaasti tyttöön, että tämän jäykkyys suli ja vastaus tuli avoimesti.