Samassa puhalsi tehtaan pilli. Anni oli jo päässyt likelle ovea, kun sai luovuttaa paikkansa toiselle ja kiiruhtaa työpaikalleen.
Taas seisoi hän keskellä jyskettä ja surinaa hoidellen pitkää, kieppuvaa käämiriviään, joka huristen pyöri hänen edessään.
Käämit pyörivät, vyyhdet pyörivät ja aatokset kiersivät alituiseen ainaista kehäänsä:
— Jättää vanhukset, koti ja veli, joka kenties kerran vielä palaa vieraalta maalta. Lähteä outoihin oloihin, kohti tuntematonta tulevaisuutta, lähteä salaa kaikilta, kenellekkään hyvästiä heittämättä. — Eivät vanhukset suosiolla luovuta. Jonakin pimeänä iltana he sitte astuvat eteläänpäin lähtevään junaan. Neljän, viiden tunnin kuluttua on hän taakseen jättänyt kaiken sen, mikä hänellä ennen elämässä on ollut rakkainta, ja vuorokauden, parin, kuluttua hän tuskin koskaan enää saa kuulla suomenkieltä puhuttavan.
Tätä ajatellessa tuntui se hänestä niin, kuin tuntui ennen lapsena kotokaivon mustaan syvyyteen katsellessa: Päätä huimasi niin, että täytyi heittäytyä maahan ja tarrautua lujasti kiinni piharuohoon.
— Vieras seutu, vieras maa! Jokainen puu, pensas ja kivi on outo. Itse maan multakin on vieras, musta, väkevä — täällä harmaa, saven sekainen.
Koneet ryskivät pauhaten. Tuntui kuin olisi hän jo menossa ja juna kiitää hurjaa vauhtia läpi lakeiden niittyjen ja lukemattomat harmajat ladot kyyköttävät silmänkantamattomiin. Palavan kydön haju tunkeutuu avonaisesta vaunun ikkunasta ja siellä täällä kohoaa lentoon joku säikähtänyt kurki.
Mutta vauhti kiihtyy yhä hurjemmaksi. Juna kiitää kuin siivillä, ilma korvissa surisee ja soittaa. Kohta loppuvat tasangot, jää taakse koko kotiseutu. — — Tekisi taaskin mieli heittäytyä maahan ja tarrautua kiinni piharuohoon. — Hän solmieli katkenneita langanpäitä, pysäytteli käämiä, korjaili ja pani uudelleen pyörimään. — Kumma, lohduton tunne sydänalassa nousi taas uhkaavana. Päätä huimasi, hän koetti istualtaan ohjata konettaan.
Hyvän tuoreen maidon maku herahti äkkiä suuhun ja hän näki samassa lypsinkiulun, jossa maito hyllyävän, valkoisen vaahdon peitossa höyrysi, lämpöisenä, hyväntuoksuisena.
Hän karkoitti kuvan, kun toinen heti sukelsi esiin. Hän oli paistavinaan pihvejä Vuorelan keittiössä. Tuossa ne jo valmiina kauniin ruskeina miellyttävästi tuoksuivat saaden veden suuhun herahtamaan. Lapset ympärillä hääräilivät kysellen, oliko ruoka jo pian valmista.