— Älkää hätäilkö! Nannin pitää ensin ottaa pullat paistumasta, — oli hän heille sanovinaan, vetäisten samalla pellillisen kauniita punasenruskeita vehnäleipiä ulos uunista.
— Tuttu saa ensin. Se on kuuma, ota esiliinan helmaan.
Hän oli itsekin maistamaisillaan, kun jostain vyyhdestä taas katkesi lanka ja hän huomasi taas missä oli.
— Voi hyvä Isä!
Nuo valve-unet olivat vielä paljon kiusallisemmat kuin yölliset unelmat, joissa usein myöskin toistuivat nuo ruokakuvittelut.
Hiukaiseva tunne sydän-alassa tuli yhä voimakkaammaksi. Käämit ja vyyhdet pyörivät, koko huone pyöri ja ruski, kuin olisi se liitteistään irtautunut. Harmaa sumu kohosi silmien eteen estäen mitään näkemästä. — Melu ja ryske kuului enää vaan jostain hyvin kaukaa yhä edeten, kunnes se kokonaan lakkasi kuulumasta.
VII.
Anni tuli täydelleen tajuihinsa vasta omassa huoneessaan, jonne työtoverinsa olivat hänet saattaneet. He olivat lähteneet ja hän lepäsi hiljaa katsellen kadulle, josta ohikulkevien jalat vaan näkyivät tänne alas kellarikerrokseen.
— Kunpahan Vanja pian tulisi! Kuinka hitaasti kului aika! Kellon viisarit olivat kuin kiinni tervatut. Ilta hämärtyy, pimeä hiipii huoneeseen ja yksinäisyyden tunto kasvaa.
Huone oli kostea ja kylmä. Hän koetti nousta, sai vaivoin sytytetyksi tulen ja sen ääressä lämmitellen mietiskeli: