— Tule nyt!

Ei tässä vastustelu auttanut ja niin sitä asteltiin neljin tanssipaikalle Sanni edellä uuden tuttavansa kanssa, Anni jälessä rinnallaan tumma rakuuna.

* * * * *

Tyynen, ihanan juhannusyön hämärä lepäsi yli uneliaan meren, kätki verhoonsa Hupisaaren, loi omituisen herkkyyden mieliin ja säveleet nuo meille niin tutuksi käyneet venäläiset kappaleet soivat pataljoonan soittokunnan torvissa tänä yönä aivan uuden, erikoisen viehätyksen, synnyttäen sielussa oudon tunneaaltoilun.

Ja kun Vanjushka kietoi käsivartensa Annin hoikille vyötäisille oli kosketus hellä ja hyväilevä ja noiden tummien silmien katse tunkeutui syvälle sydämeen.

Kuin siivin he kiitivät!

— Miilaja Annushka! Kuinka kevyt olet käsissäni! — hän sanoi puristaen lievästi tytön vartta.

Se oli yhtä menoa ja pyörimistä sen illan, kun yksi käsistään päästi, tuli toinen jo tanssiin pyytämään, varsinkin eräs inkeriläinen vänrikki piti kovasti puoliaan.

Mutta kerran ei Vanja päästänytkään hänen kättään.

— Padjom gulait, Annushka!