— Mikä se on tuo?
Annilta ei tullut sanaa suusta. Samppa kasvoi ja kohosi hänen silmissään, samalla kun hän itse pieneni ja surkastui, kutistui vaivaiseksi kääpiöksi. Hän olisi suonut pienenevänsä niin pieneksi, että vieressä seisovan jättiläisen silmä ei olisi häntä eroittanut. Hän seisoi valkeana vavisten kuin ankaran tuomarin edessä.
— Tuommoista olen nähnyt ryssän rimputtavan. Kuinka tämä on sinun huoneeseesi joutunut?
Vastausta ei vieläkään tullut.
— Onko sinustakin tullut ryssän morsian?
— On. — tuli heikko vastaus.
Mutta veret kuohahtivat naapurin pojan, silmä leimahti ja ääni vihasta värähteli, kun hän lausui:
— Voi sinua, tyttö! Kotikylästäsi olet ainoa sitä lajia — ja minunkin kun piti tulla näkemään sinun häpeääsi. Me olemme päättäneet uhrata kaiken karkoittaaksemme täältä kerran maamme ainaisen vihollisen, sillä aikaa kun naisemme heidän irstaissa lemmenkisailuissaan ilakoivat.
Hän otti lakkinsa ja lähti hyvästiä heittämättä.