Silmissä välkähti tuima viha, käsivarret jännittyivät ja piirteet kasvoilla terästyivät.
— Kas siinä oikea sotilas! — ajatteli Jouko.
— Sinullahan on sisar siellä kotona — sanoi Olavi hetken kuluttua, nostaen kiikarinsa ja katsellen sinne mistä mustanharmaa maa kohosi mouruavan meren sylistä.
— Lähikaupunkiin jäi, kun lähdin.
— Vai jäi kaupunkiin, — sanoi hän vaan ja sitte he olivat taaskin vaiti, mutta Joukosta tuntui, kuin olisi tuo ystävän terävän älykäs katse tunkeutunut läpi tuntemattoman ja lukenut sieltä asioita, joita ei halunnut ilmoittaa. Hetkellinen levottomuus nousi hänen mielessään mutta se tukahtui pian.
— Eihän toki sentään! Eihän se minun sisareni.
* * * * *
Odotettuja vastaantulijoita ei kuulunutkaan, vaikka useita vuorokausia oli kulunut. Päiviksi olivat he ajaneet Ruotsin vesille, yöksi lähestyneet Suomen rantaa, mutta moottoreita ei vaan kuulunut.
Saksalainen kapteeni tuskastui tähän luovimiseen. Jääkärit pyytelivät hartaasti, että mentäisiin pohjoiseen, jossa varmasti saataisiin maihin kallis lasti, mutta saksalainen oli taipumaton lähtemään.
— Reitti on minulle outo ja vaaralliset vedet. Kumman valitsette: veneessä maihin, tai takaisin Saksaan.