Piirteet Olavin suun ympärillä lujittuivat ja huulet pusertuivat tiukasti yhteen.
— Että se isäntä saattoi sillälailla katsella! "On nykyisin liikkeellä kansaa kaikenlaatuista, emme tapaa pitää täällä kulkijoille kortteeria", oli hän sanonut.
Heitä oli puhuteltu kuin maata kiertäviä huligaaneja.
— Olisi sen sentään luullut arvaavan mitä väkeä me olemme. Jo noista marista vaatteistakin näkyy, että miehet meren takaa tulevat — puhelee Jouko.
— Kenties olivat niitä ryssäin ystäviä nämäkin, kuuluuhan niitä täällä olevan joka säädystä. Hyvä, jos eivät toimita meitä niiden käsiin.
— Silloin katsomme ainakin sen, että antaudumme niin kalliista kuin suinkin.
Sauna oli kylmä, vaatteet paitaa myöten kosteat ja nälkäkin ahdisteli. — Eivät viitsineet vaivata vastahakoista talonväkeä, omia eväitä söivät, sen vähän, minkä laivassa olivat taskuunsa ottaneet. — Joukon herkkä mieli sai lohduttoman tunteen. Oltiinhan ensimmäistä iltaa rakkaassa kotimaassa, jonka muisto oli aina jääkärien mieliä kovina hetkinä elvyttänyt. — Kuinka hyvälle tuntuikaan kuullessa heidän puhettaan!
Olisi tehnyt mieli syleillä ensimmäistä suomea puhuvaa naista. Eihän sitä kieltä ollut naisen suusta kuultu, siitä kun kotimaasta lähdettiin.
Niin toisenlaiseksi oli hän kuvitellut sitä ensimmäistä iltaa. — Miten kylmää ja jäykkää on tämä kansa! Miten hidasta ja vastahakoista omaa itseänsäkin auttamaan! Olihan aselähetyksestäkin ilmoitettu, mutta kun ankarien ilmojen tähden ei määräpäivänä perille päästy, ei kukaan vastaan vaivautunut. Takaisin sai palata!
Sydäntä kirveli karvas pettymys ja silmään kihosi kyynel.