Hän alkoi nyt vasta oikein käsittää, miten tärkeitä olivat hetket, miten täpärällä voiton mahdollisuus.

Matruusien luku kymmenkertainen, heillä hyvät aseet ja runsaat ampumavarat, suojanaan vielä kiviset seinätkin. Piirittäjiä pieni joukko, enimmäkseen harjaantumatonta sotatoimiin ja asevarat ylen niukat.

— Kunpa saisi tehdä jotakin! — Kauvan se Jouko antaa minun odottaa!

Lasien helinää kuului yhtämittaa, koko kasarmilla ei ollut enää ainuttakaan ehjää ikkunaa, ja ryssien korkealla lentelevät kuulat särkivät laseja lähitaloista.

Henkeä pidätellen piti Anni katseensa Joukoon kiinnitettynä odottaen merkkiä. Minuutit tuntuivat loppumattoman pitkille.

— Kunpa nyt saisi koettaa!

— Vihdoinkin. — Anni veti kranaatin vyönsä alta, ponnahti pystyyn ja teki kuten oli opetettu.

Hän ei huomannut miten kymmenet kiväärit ikkunoilta tähtäsivät häntä, ei kuunnellut ympärillään lentelevien kuulien surinaa, vaan laski täsmällisesti veljen opettamat laskusanat.

Nyt se jo lensi sinne ja räjähti. — Ei yksikään kivääri lauennut, kuularuiskukin vaikeni.

— Pihan puolelta toinen! — kuului Joukon määräys.