Joku varjo näkyi rouva Vuorelan kasvoilla, mutta se haihtui heti ja vastaus tuli empimättä:

— Minä haen hänet nyt takaisin kotiin.

— Olen kiitollinen avustanne. Tulen palattuani heti häntä katsomaan.
Hyvästi siksi!

Samassa oli hän poissa.

Annin vuode oli nyt vierashuoneessa, jossa saattoi rauhassa levätä lasten leikistä häiriintymättä.

Lääkäri, joka totesi keuhkokuumeen alkaneen, pudisti epäilevästi päätään. — Ankara vilustuminen ja ruumiinvoimat jo ennestään perin heikontuneet.

Mutta rouva Vuorela päätti tehdä voitavansa ja toivoi voivansa hänet huolellisella hoidolla pelastaa.

Lapset hiipivät joskus sairashuoneen ovelle ja ihmettelivät, miksi Nanni niin paljon nukkuu, miksi ei hän heille mitään puhu, ei edes katsokkaan.

Sairas ei jaksanut aukaista silmiään, mutta joskus nousivat raskaat luomet ja suurina, kirkkaina loistivat silmäterät. Katse tähyili kauvas, eikä näyttänyt näkevän ympäristöään.

Rouva Vuorela istui alati hänen luonaan, mutta sairas puhutteli häntä milloin äitinään, milloin veljenään.