Sekavin, ristiriitaisin ajatuksin asteli hän huoneessa. — Minun täytyy tehdä jotain, minun täytyy toimia hänen hyväkseen, muuten käy hullusti. Täytyy saattaa omaisten tietoon hänen olinpaikkansa ja saada heidät hakemaan hänet täältä pois.
Mutta eihän hänen sopinut esiintyä ilmiantajana, hänen, jolla oli sama…
Sanelman sormet puristuivat syvälle pehmeisiin kämmenpohjiin. Teki kipeätä, mutta ruumiillinen kipu huojensi hiukan kirveltävää mieltä.
— Ei, minä kirjoitan Greetta-tädille, ja tänä iltana vielä. Hän saa toimittaa kotiinsa eksyneen lampaan.
»Entä sitten sinä, Sanelma…?»
— Jumala sen tietää, kertasi hän äskeisensä, kokosi tavaransa ja valmistautui lähtemään asemalle.
22.
Sanelma valvoo jo neljättä yötä sairaan tyttönsä vuoteen ääressä.
Heti kotiin palattuaan oli hän huomannut lapsen tällävälin silminnähtävästi heikontuneen ja muutamien päivien kuluttua oli tämä kokonaan kääntynyt vuoteen omaksi.
Lasta painoi ylivoimainen suru. Sanelma oli sitä aavistellut, oli pannut parhaansa korvatakseen puuttuvan, mutta samalla salaisesti tuntien voimattomuutensa. Lapsi kaipasi isää…