Ovikello kilahti.
— Kuka siellä, vavahti Sanelma ja riensi ovelle.
— Kukapas siellä tähän aikaan, lienee kulkija joku, joka etsii yösijaa, puhui Martti. Sanelma hankkiutui avaamaan.
— Anna olla, meneehän se Emma.
Sanelma oli jo eteisessä. Ovi aukeni ja sulkeutui.
Hiljaisuus.
Tuokion kuluttua Sanelma ilmestyi ovelle ja ilmoitti taiteilija
Valtosen tulleen.
Mies loi vaimoonsa hämmentyneen, kysyvän katseen. Sanelman silmät loistivat. Samassa oli hänen rinnallaan tuo toinen. Martti Pätevä räpytteli unisia silmiään, ikäänkuin ei olisi tahtonut uskoa niiden näkemykseen. Sorjo Valtosen siro, hienostunut olemus herätti hänessä voittamattoman vastenmielisyyden tunteen.
Kaunis, hyvin hoidettu käsi upposi Martin suureen, väkevään kouraan.
— Suonette anteeksi, että tulen näin sopimattomaan aikaan. Sattui viivytystä tiellä, mutta en kumminkaan saattanut ajaa tutun talon ohitse pistäytymättä pariksi minuutiksi sisään.