Oli aivan kuin tahtoisi hän nyt kaikin tavoin kiusata häntä niiden entisten tähden, kuin vaatisi hänen mustasukkaisuutensa tällaisen hyvityksen.
— Ja onhan hänellä syynsä. Sanelma puri huultaan niin, että teki kipeätä. — Olihan hän rikkonut ja siksi myös vai'eten kärsinytkin.
Tuli joskus mieleen sekin keskustelu Martin kanssa samana iltana, jolloin Sorjo oli poikennut Koskelaan. Oliko tyhmästi tuo silloinen tunnustus, totuuden ilmaiseminen? Eikö kenties olisi ollut parempi peittää ja haudata kaikki? Martti olisi mielellään uskonut hänen sanojaan.
Hetket kuluivat.
Kuu oli jo purjehtinut pitkät matkat taivaan rannatonta ulappaa ja katseli nyt suoraan ikkunasta sisään.
Sanelma sai äkkiä halun lähteä ulos — kenties pienen kävelyn jälkeen saisi paremmin unta. Hän puki kiireesti ylleen.
8.
Iltatähti välkkyy suurena ja kirkkaana hänen edellään kuin tietä osoittaen. Sanelma ohjaa kulkunsa metsään päin mielessään selittämätön tunne, aivan kuin nyt olisi tapahtumassa jotain.
Vesi solisee ojissa kahden puolen tietä. Metsässä niin kummasti kohahtelee ja koko luonnossa on kummallinen salaperäisyys.
— Niinkuin henget olisivat liikkeellä tänä yönä! Melkein peloitti. Sanelma jo ihmetteli miksi oli lähtenytkään. Häntä halutti kääntyä kotiin, mutta jokin sisäinen pakko ajoi ja vaati häntä astumaan edelleen.