Kylässä nukkuvat. Kaikki tulet ovat jo aikoja sitten sammutetut.. Vain
Mäki-Maijan mökin ikkunasta loistaa kirkas valo.
— Miksihän se Maija nyt valvoo? miettii Sanelma. — Lieneekö sen lapsi sairastunut, vai olisiko Maija itse? Pitänee lähteä katsomaan!
Mökki oli metsikössä, jonka yöllinen hämärä oli jo vähällä peloittaa Sanelman kääntymään, mutta tuo kirkas valo pienestä ikkunasta tuntui kuin kutsuvan luokseen.
— Minua varmaankin tarvitaan siellä. Miksikäs muuten olisin lähtenytkään, tuumi hän kompastellen kantoihin ja kiviin polkua hapuillessaan.
Metsä oli märkä, ja veden tirskuessa jalkineista saapui Sanelma perille ja koputti ikkunaan.
Vastausta ei tullut, mutta sisällä syntyi liikettä.
— Ei Maija nyt pelästy, minä täällä vaan olen, lohdutti Sanelma temmaisten auki lukitsematta jääneen oven.
Maija seisoi sanattomaksi hämmästyneenä keskellä lattiaa pörrötukkaisena, paitahihasillaan. Vuoteella, jonka ruudukkaassa pieluksessa näkyi selvästi kahden pään painamat jäljet, istui — Martti.
Sanelma jäi kynnyksen ulkopuolelle. Hän silmäsi pitkään sisällä olijoita, ensin toista, sitten toista.
Oli ihmeellinen, raskas äänettömyys. Lapsi kehdossaan rupesi kitisemään.