Sanelma sanoi sen ääneen ja voittamaton haikeus täytti hänen mielensä. Kevät oli aina vaikuttanut niin kummallisesti häneen. Oli kuin keväällä olisi löytänyt itsestään uuden ihmisen, kuin silloin olisi paremmin kuin muulloin kuullut oman sydämensä äänen.
Kevättä oli Sanelma aina odottanut ja sen mukana jotain uutta, josta ei itsekään tietänyt mitä se oli, mutta suurta se olisi ja ihmeellistä, joka muuttaisi äkkiä kaiken.
Tuo tuntu oli hänellä ollut lapsesta saakka, ja vielä Koskelan onnellisena emäntänäkin ollen. Se ilmeni vielä senkin jälkeen, kun Sorjo oli ilmaantunut hänen tielleen. Vieläkin hän odotti. Hän ei tiennyt odottiko hän häntä uudelleen tulevaksi vai mitä se oli. Hänen sielunsa pohjalla oli kai joku epämääräinen sammumaton kaipuu, jota ei mikään voinut tyydyttää.
Kauan harhailivat Sanelman ajatukset määrättöminä sinne tänne, kunnes ne taas palasivat siihen, mikä oli tuskallisinta — nykyhetkeen.
Häntä oli jo kauan kiusannut unettomuus. Viime yönäkin oli hän vasta aamupuolissa nukahtanut ja herännyt taas hetken kuluttua ilkeään unennäköön.
Viimeisten aikojen tapahtumat olivat kovasti järkyttäneet Sanelman jo ennestäänkin heikkoa hermostoa. Ja vaikka hän nyt asui täällä kaukana, satojen kilometrien päässä kärsimyspaikoiltaan, seurasivat muistot kiinteästi hänen mukanaan. Yön levon ne veivät ja pahoina unina ne nukkuessa kummittelivat hänen edessään. Muistot toivat kaihoa ja tuskaa. Ne pyrkivät myös herättämään katkeruutta ja vihaa. — Kuinka saattoikaan Martti sillätavoin menetellä ja häväistä yhteisen kodin!
Asia oli tullut yleisesti tietoon. Palvelijat ja työläisvaimot olivat pitäneet asianaan surkutella häntä. Oli kumminkin hyvä, että lapset eivät kaikesta tästä vielä ymmärtäneet mitään.
Ja Sanelma olikin päättänyt tehdä voitavansa pitääkseen asian salassa. On parempi, ajatteli hän, että he saavat säilyttää kunnioituksen isäänsä kohtaan, vaikka tämä ei sitä ansaitsisikaan.
Sanelman otsa on kuuma ja väsymys painaa päätä. Hänen terveytensä on yhä heikontunut ja taloudelliset huolet painavat taakkana hänen hartioitaan.
Miten voisi varjella lapset puutetta tuntemasta! Se pieni rahaerä, minkä Martti puolivuosittain oli suostunut heille antamaan, ei kunnolleen riittäisi heidän elatuksekseen. Pitäisi voida hankkia lisää.