— Isä oli olevinaan aivan ilman rahaa, mutta minä rikoin säästölaatikkoni ja annoin isälle kaikki.
— Se oli kaunis uni, tyttöseni.
— Minä näin vielä muutakin, — isällä oli risainen takki yllään, minä paikkasin sen.
Kyyneleet nousivat Sanelman silmiin. Hän veti puoleensa tytön vaalean pään ja suuteli sen leveää otsaa. Lapsi oli osa isänsä olemuksesta, hänen lihaansa ja vertaan.
Ja hän muisti viime yönä unissaan piiloitelleensa varastettuja tavaroita.
11.
Päivä oli jo korkealla, kun Martti heräsi unestaan ja katseli ihmetellen ympärilleen.
— Kovin täällä on hiljaista. Lienevätkö lapset jo menneet ulos?
Hän nousi vuoteeltaan ja lähestyi paikkaa, missä pienet valkeat vuoteet seisoivat ennen vieretysten — ne olivat poissa. Mies hapuili tyhjää kuin etsien pieniä käsiä ja päitä.
Unikuvat hävisivät silloin, muisti selkeni armottomaan todellisuuteen: — eiväthän he olekaan täällä enää —.