16.
Puolenyön aikaan tuli Sanelma tuntoihinsa. Kummeksuen katseli hän ympärilleen.
Missä hän oli? Lamppu valaisi heikosti tumman varjostimen takaa. Kaikki oli hohtavan valkoista hänen ympärillään, peitteet, pielukset ja varjostin vuoteen edessä. Koko huoneen sisustus oli valkea. Yhtään ihmistä ei näkynyt. Oliko hänet jätetty tänne yksin?
Päätä poltti, suuta kuivi, hengitys puhaltui hehkuvan kuumana ulos.
Kylmä väristys kulki kautta ruumiin, alkaen jaloista, kohoten kohti sydäntä ja päätä. Se oli kuin jäisen käden sively. — Silmiä raukaisi, luomia poltti ja kirveli, oli mahdotonta enää avata niitä.
Kello löi käytävässä. Sanelma koetti laskea lyönnit, mutta uupui kesken ja vaipui horteeseen.
Tuossa vierellä oli istuvinaan Greetta-täti.
— Lapsukaiseni, oletko valmis lähtemään?
— Enkö olisi, Greetta-täti, kunhan sinä vaan tietäisit mitä minulle on tapahtunut!
Greetta-täti pudisti murheellisena päätään ja hävisi hämärään.