— Mitä ihmettä sinä nyt…
Mutta heti hän huomasikin tervehdyksensä sopimattomuuden.
— Anna anteeksi, Olga, tulit niin yllättäen! On hauska nähdä sinua, käy peremmälle ja kerro kuulumiset Kaartokoskelta! Äskettäinkö vasta kaupunkiin tulit?
Toinen ei hätäillyt. Hän antoi Sanelman istuttaa itsensä sohvaan ja odottaa.
Sanelma katseli kummeksuen vierastaan. Kovin oli muuttunut koulun rouva sitten viime näkemän. Hajanainen, puolitolkuton katse ja ihmeellinen ulkoasu! Tosin ei pukeutuminen milloinkaan kuulunut opettajan rouvan vahvimpiin puoliin, mutta sittenkin —!
— No, Olga, virkkoi hän keskeyttäen hiljaisuuden — kuuluuko mitään erinomaisempia?
— Sieltäkö Koskelta?
— Niin.
— En oikeastaan tiedä… Hänen sanansa olivat kuin unissaanpuhujan.
— Jotakin on vinossa, ajatteli Sanelma, ja molemmat vaikenivat ajatellen kumpikin omiaan.