— "Persana, mitä noista säästää yhlestäkään, ampua ne saisi kaikki järestään. Antaa vaan työtä ja päänvaivaa, mihin ne sijoittaa ja millä ne ruokkii, kun ei tahlo armeijallekaan ruokaa riittää."
— Eihän noita nyt raaski lapsia ampua, syyntakeettomia ne ovat, pitää toki armahtaa niin monta, kuin on mahdollista, olemmehan vastuussa tehtävästämme.
Toista se on noiden kanssa. Tuommoiset paatuneet konnat, ihmiskunnan hylkiöt, joista ei kenellekään elämässä ole hyötyä, ne joutavat huoletta muuttaamaan muille maille.
— Ampuminen on liian helppo kuolema noille, voi persana! kiluttaa niitä pitäisi, kiluttaa sanon minä!
Hän kääri tiukemmin turkkia ympärilleen ja hänen pyöreästä nelikymmenvuotiaasta olemuksestaan ei näkynyt muuta kuin pehmeät, hiukan veltostuneet posket ja turpeiden luomien alta muljottavat ihraiset silmät.
— "Kiluttaa oikein, kiluttaa minä sanon!" — kertasi hän yhä noita inhoittavia sanojaan.
Jouko jo tunsi kuumenevansa.
— Jumaliste, olisimmeko silloin punaisia paremmat! — Minä sinut "kilutan", ellet laita itseäsi näkyvistäni, tukin takaisin kellariin issiaksinesi ja pakoittavine varpainesi. Oletko täyttänyt velvollisuutesi tänä päivänä!
Hän ravisti miestä turkinkauluksesta, työnsi hänet sitte ovesta tupaan, josta jo kuului harras kuorsaus.