Kuta kauemmaksi ehditään, sitä epätasaisemmiksi käyvät välimatkat kuormien välillä ja lopuksi ei etumaisia enää saata nähdä jonon loppupäähän, ainoastaan kaukaa kuuluva kulkusten helinä toteaa niiden vielä olevan äänen kantamilla.
Viimeisessä reessä, nahkaisten peitossa on Alina Aura, jolle vihdoinkin on toivottu hetki koittanut. Hänen vierellään nukkuu toveri, sairaanhoitajatar hänkin, jolla on sama matkan määrä. Näin on kulettu monta tuntia, sillä tie tuntuu loputtoman pitkältä, mutta vaikka onkin keskiyö, ei sisar Alina ole saattanut vielä hetkeksikään nukahtaa.
Hän lepää hiljaa katsellen tiepuolessa torkkuvia kuusia, joiden oksat valkean taakkansa painosta taipuilevat alimmat aina pehmeäkiteiseen kimaltelevaan lumikenttään saakka. — Valkoista, kaikki on valkoista! — Koivut huurteen helyissä, petäjän oksat pehmeän untuvalumen peittäminä ja yllä sininen taivaan holvi, jonka syvyydestä tähdet vilkkuen tuikehtivat.
On ihanaa tässä levätä kuunnellen jalaksen ratinaa ja kavioiden kapsetta pakastaneella tiellä. Kulkuset helisevät erikielin ja niiden vienot äänet raukenevat yksinäiseen erämaan yölliseen hiljaisuuteen.
Tuntuu kuin ne keskustelisivat, kyselisivät: — ymmärrätkö, kulkija tiukujen kieltä?
Kyytimies hoputtaa hidastelevaa hevostaan puoleksi itsekseen puhellen.
— Toissapäivänä oli valkoisilla kuuma päivä, vihollinen, ainakin kymmenkertainen, yritti saartaa, mutta ei onnistunut. Minkähänlaista on taas huomenna, kun perille päästään ja mikä lieneekin tämän sodan loppu?
Sisar Alina oli vaiti. Hän ei halunnut puhellen häiritä tuudittelevia tunteitaan, mutta ukko oli kumminkin sanonut sanan, joka tarttui tahtomatta hänen korvaansa.
— Saartaa, — niin saartaa! — sellaistakin saattaa tapahtua. Kymmenkertainen vihollisjoukko saartaa meidät, miehemme kaatuvat viimeiseen asti. — Entä me naiset? — Kuinka käy meidän silloin? Jos niiden villiintyneitten punaryssien käsiin nainen, on edessä kohtalo, kuolemaa kamalampi, voi, ei saata sitä ajatella!
Hän koetti irtautua hirmukuvasta, joka pyrki mielessä nousemaan, se kuva tyrmistytti aatoksen, seisatti suonissa veren.