— Pyhä, armahin Jumalan Äiti, sinä suuri ihmeitätekevä, auta!
Oi, ei hän minua kuule, paljon tein pahuutta, tuomiolle käy kanssani, pyhä, ja katsoo syvälle sieluun, niin syvälle, ettei yksikään ja löytää pahoja tekoja vaan ja mustia ajatuksia, petosta ja valhetta.
Hänen ahdistuksensa kasvoi. Tulevan turman aavistus läheni tummana varjona pimittäen keväisen aamun kirkkauden.
Istualleen kohosi Ivana Ivanovitsh, veti poveltaan pyhän ristin ja palavasti suudellen ihmeitätekevän kuvaa teki ristinmerkkejä rukousta lukien.
Lyydia heräsi samassa.
— Mitä sinä, Vanja? Hulluksiko olet tullut? — ja hänen pilkkaava naurunsa oli vähällä saattaa toisen suunniltaan. Vanjushka hillitsi itsensä kumminkin ja tarrautui mielessään lujasti ajatukseen, joka oli äkkiä aivoissa välähtänyt:
— Minä karkaan! Pois hiivin ensi yönä pimeän tultua, yks'kaikki, missä sen kuolemansa saapi… Kenties, jos vielä hengissä selviytyisi tästä kamalasta pesästä.
X.
Jääkäriluutnantti Toivonen on asettunut joukkoineen autioksi jääneeseen taloon parin kilometrin päähän kaupungista, jonne on matkan määrä.
Pitkästä marssista väsyneet miehet nukahtavat tuokiossa päästyään katon alle ja kautta koko talon kuuluu syvä, raskas kuorsaus.