Niin oli loppuun kulunut koettelemuksen päivä, jonka iltaan mennessä oli tuoni runsaan sadon niittänyt, kaataen armotta suuren osan valkoisen armeijan parhaita poikia.
Mutta ei saanut masentua mieli, uudelleen oli yritettävä! Iltaan hämärtyy päivä, huhtikuun 3:s — huomenna on se tapahtuva!
Jouko Toivonen tunsi nyt niin palavaa odotusta, että se teki hänen olonsa milt'ei sietämättömäksi. Kuin kuumeisena hän valmisteli yöllistä matkaa, joka oli määräävä tämän taistelun tuloksen.
Ja hän tunsi, kuinka entistä suurempi velvollisuuden kuorma oli laskettu heidän, jälkeenjääneitten hartioille, heidän oli nyt vastattava poistuneidenkin paikasta ja jatkettava työtä, joka kaatuneilta tovereilta keskeytyi. Siksi paloi tulena nuori mieli, kaksinkertaisin voimin, innoin kolminkertaisin hän nyt tapella tahtoi, kunnes saavutettiin valkoinen voitto — — niin, tai ellei hän itse siihen asti ehtisi, toki oman osansa sen hinnasta maksaisi.
Vihdoin viimeinkin alkoi odotettu hetki lähestyä. Jouko Toivonen on valmiina jaellen miehilleen viimeisiä määräyksiä, kun paikka, missä he seisovat, äkkiä leimahtaa valoisaksi kuin keskellä päivää. Venäläisen kirkon torniin sijoitettu valonheittäjä on kiinnittänyt vaanivan katseensa heihin. Vastenmieliselle tuntuu miehistä tämä silmäily. Mutta samassa kuuluu kolme peräkkäistä tykinlaukausta ja ryssänkirkontornissa väijyvän pedon silmä oli ainaiseksi sammunut.
Jo alkavat valkoisten tykit paukahdella ja alkaa armoton pommitus valtakadun varsilla olevia taloja vastaan, joista punaiset ovat karkoitettavat ennen etujoukkojen tuloa.
Pauke kasvaa valtavaksi ryskeeksi. On kuin maa perustuksiaan myöten järkkyisi ja ilman pielet säikkyen vavahtelisivat.
Halki pimeyden liitelevät punaiset liekit, kuin tuliset turman linnut. —
Jouko ei enää kuule, hän vaan tuntee tykkien ainaisen jymähtelyn ja rakeina satavat kuulat, jotka viuhuen heidän päittensä ylitse lentelevät, tai pudota ropsahtelevat pehmoiseen lumeen.
Pimeän peitossa, paljastetuin pistimin, suljetuin rivein ryntäävät valkoisten etujoukot vasten vihollisen tulista lyijyryöppyä. He eivät ammu ainuttakaan laukausta vaan syöksyvät eteenpäin äänettömästi kohti öistä pimeyttä, jonka tummasta hämärästä punaiset salamat välähtelevät.