On vanha se kello ja tuttu sen ääni, mutta entistä heleämmin se tänä aamuna tuntuu soivan, kuin olisi sen kova metallisydän nyt suviseen riemuun värähtynyt.
Taas aukenee ovi ja tuvasta astuu nyt viheriässä vormussaan jääkäri, rinnallaan morsiamensa, valkoinen sisar.
Ja ympärille kiertyy kylänkansa sulkien heidät piiriin keskellensä, tervehtien, kättä puristaen. Niin tulvailevat onnittelut ja siunaukset kansan hartaan.
Vaan aika rientää, pihan poikki kulkee nyt morsiuspari, kirkkotielle kääntyy ja mukana seuraa saattueena kylän väki. — Heidän toivonsa ja ylpeytensä oli Jouko ollut. Yhteinen oli nyt ilo, kuten surukin ennen ja hänen onnensa oli nyt heidänkin omansa.
Mutta tien vierestä, niityn mättäältä, pyrähtää lentoon leivo, kohoaa, kohti kuulakasta korkeutta ja ratkeaa riemuisaan lauluun.
On kuin pakahtuisi sen pieni rinta onnensa kylläisyydestä, on kuin pusertuisi sen povesta koko luomakunnan äänetön riemastus ja ilma helkkyy ja laulu soi kuin tulvailisi se aina taivaanrajoilta tänne, ihmisten ilmaiseksi iloksi —. Mutta mieleen muistuu jo pesässä odottava puoliso, jo katkeaa virsi ja nuolena syöksyy pieni laulaja pyörryttävästä korkeudesta alas, suoraan armaansa lämpöiseen syliin, jossa vartoo häntä lempensä runsas palkka.
Vaan tuulessa hulmuaa se valkoinen huntu, joka peittää morsiamen tumman pään ja hänen lumivalkoisiin verhottu vartensa näyttää niin hennolta, voimakkaan jääkärin rinnalla. — Kuin unessa kulkee kirkkotiellä sisar Alina, niin kumma tunne hänen mielensä nyt täyttää ja hänen on vaikeata uskoa todellisuudeksi tätä. On kuin toiseksi muuttuneena koko maa, on kuin paennut olisi täältä ahdistus, tuska ja pimeys, kuin tulvailisi tuhlaillen valoaan taivas ja rakkauden ikuinen olemus ihmisten sydämmissä asustaisi.
Harmajan kivikirkon ympärillä lepattavat kahisten vanhojen haapojen lehdet. — Avoimesta ovesta kuuluu urkujen soitto ja pieni seurakunta hartaasti veisaa:
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Aurinko maamme puoleen lähestyy lähemmäks, Virvoittaa luonnon kuolleen, sen tekee eläväks."
Kesäpäivän kirkkaudesta astuvat he hämäräiseen kirkkoon, jonka pienet ikkunaruudut vain niukasti valoa läpäsevät ja vilpoisa kosteahko ilma vastaan hengähtää.