Oli se tosiaankin näkemisen arvoista. Pitkin valkoista maata mateli tummia olennoita nelinryömin peräytyen. Kuula lensi, lumi pöllähti vierellä, ryömivä olento milloin kellahti maahan ja jäi siihen liikkumattomana makaamaan, milloin hetkeksi pysähtyi ja jatkoi taas matkaansa. Joskus kohosi maasta joku jäljelle jäänyt, toipunut ja lähti laahustamaan edelleen vetäen perässään loukkaantunutta koipeaan.
Poikia kovin huvitti tämä metsästys, olihan jännittävää nähdä, sattuiko luoti siihen, johon tähtäsi. Päällikkö teki kumminkin pian tästä lystistä lopun ja komensi joukot taas eteenpäin.
Metsänlaidassa oli hautuumaa, jonka läpi oli osan kulettava. Ruumishuoneen ovi oli auki ja joku pistäytyi sinne sisälle, mutta palasi pian kasvoillaan kauhu ja peljästys.
— Tulkaa katsomaan, tulkaa tekin, luutnantti, näkemään punaisten töitä.
Se oli tosiaan kamala näky. Viisi puolialastonta kidutuksiin kuollutta ihmistä. Yhdellä vatsassa neljä reikää, jotka oli nähtävästi pistimellä kaiverrettu. Toiselta rinta puhkaistu, vasen käsivarsi ruhjottu ja pään läpi ammuttu kuula. Kolmannen ruumis oli mustansininen, täynnä lyönnin jälkiä, aseena nähtävästi käytettynä pyöreätä puuta, koska iho oli ehjä. Neljättä oli viileksitty: Pitkin koko alastonta ruumista kulkivat teräaseella tehdyt haavat, joita ei kuitenkaan ollut syvään vedetty, jotta ei kuolema liian aikaseen lopettaisi onnettoman uhrin kärsimyksiä.
Näiden vainajien kasvoille oli jähmettynyt tuska ja kuvaamaton kauhu, mutta kaikista kamalimman kuvan tarjosi kuitenkin viides, jonka kasvoista oli nahka nyljetty, vedetty yli pään, aina takaraivoon saakka, jossa se verisenä roikkui. Nurin kääntyneet silmät muljottivat valkeina, kamalasti kattoon katsellen.
* * * * *
Siinä vannoivat Pohjanmaan pojat menevänsä vaikka läpi tulen ja valkean, ennen pysähtymättä, kuin on punaryssäin valta Suomen maassa kukistettu. Mutta mukana ollut ruotsinmaalainen upseeri oli suunniltaan vihasta ja saatuaan samassa kiinni hautuumaalla piileksivän punaisen lävisti siinä paikassa seitsemällä revolverin kuulalla hänen päänsä. Koko kallo murskautui ja aivot vuosivat ulos.
Uudella innolla hyökkäsivät he taas eteenpäin ja hiukaisevan nälänkin tunne, joka kaksitoistatuntisen yhtämittaisen vaelluksen ja taistelun jälkeen jo tuntuvasti ahdisteli, unohtui ja laimeni taas hiukan. Jos kellä kaunainen leivän kannikka taskussa oli, se tasattiin, enempää ei ehditty, eteenpäin oli taas pyrittävä.
Punaryssät olivat, jätettyään suojatut asemansa metsänkannaksella. vetäytyneet kylään, josta ei liikahdustakaan näkynyt, ei yhtäkään ääntä kuulunut. Jouko, nuoren Seppo poikasen ja parin muun kanssa, lähti tunnustelemaan maaperää. Mutta tuskin oli heidän hahmonsa ennättänyt ilmestyä kylänpuoleiseen metsänlaitaan, kun jostakin tuntemattomasta paikasta suunnattiin heitä kohti ankara tuli.