— Millainen mies se oli?
— Semmoinen vanhanpuoleinen mies… selitti piika.
— Varmaan joku maalainen, arvelin itsekseni, — joku kotipuolesta lähetetty edustaja siihen suureen deputatsiooniin, jonka on huomiseksi määrä saapua Helsinkiin, tai ehkä joku täällä olevista sen puolen valtiopäivämiehistä…
Olin hädintuskin ehtinyt nylkeä pari perunaa, kun jo etehisen kello soi. Ryyppäsin kiireesti maitoa palan paineeksi ja tapailin salvettia, kun samassa heikosti kolkutettiin ovelle.
— Jaa-ah! äänsin minä ja se ääni merkitsi = astukaa kursailematta sisään, kuolevainen!
Ovi aukeni ja kynnyksellä kumarsi vanhanpuoleinen mies silmälasit päässä… tuiki tuntematon sielu.
— Ä' de magister —?
— Jaa! kuului ääni kurkustani.
Jumala varjelkoon, ajattelin itsekseni, mitähän tuleman pitää, sillä harvinaista on että puoleeni käännytään ruotsinkielellä, jota puhekielenä näin Suomessa ollessa kaikin tavoin karttelen.
Mitt namn ä' Liljeborg! äänsi vieras olento. Kumarsin syvään nimen kuullessani, vähääkään vielä aavistamatta, minkä yhteiskunnallisen arvohenkilön kanssa minulla oli kunnia puhella.