17 p. maaliskuuta. Tänään sanomalehdistä nähtyäni ylioppilaslaskut, jotka eilen ovat olleet suoritettavina maan kaikissa kouluissa, pääsee rinnastani huokaus: "Pyryharakka parka!" Sillä laskut näyttävät vaikeilta. Olen melkein patentti siitä että Pyryharakka on laskenut itselleen repposet. Tänään lennätin hänelle varalta lohdutuskirjeen. Lohdutin häntä sillä että nythän "harakka" pääsee kotiinsa, kerrankin näkemään korven kevättä! "Kadehdin sinua!" niin kirjoitin hänelle. "Nähdä hankien sulavan, kuulla purojen lorisevan, kiurun laulavan korkealla sinervässä ilmassa, tuntea havumetsien huumaavan tuoksun!" —
* * * * *
20 p. maaliskuuta.
VENI, VIDI, VICI!
Kolme voitonsankarin sanaa! Ne seisoivat postikortilla, jonka tänään Pyryharakalta sain. Hän oli siis läpäissyt ylioppilaskokeet — ja minä olin onnellisesti erehtynyt.
Riemuissani lähetin hänelle helsinkiläisen loistokortin, joka sekin oli olevinaan latinaksi kirjoitettu. Panin siihen kaiken latinani, mitä suinkin sillä hetkellä muistin. Se kuului seuraavasti:
Soror carissima!
Docta, clarissima!
Non dubito qvin verum sit. Vivant puellae Botnienses! Sint tibi tentamina leves. Jubil… (päätettä en tiedä) coelum et terra, mare silvaeque. Gaudeamus igitur… lopuksi taisi tulla ainoastaan qvi, qvae, qvod — pax tecum! — ja munkkilatina oli täydellinen. Toivon ettei kortti ikinä satu latinanprofessorin käsiin.
19 p. maaliskuuta (1899). Päivä kirottu! Mutta ei siunattu! Suurlähetystöämme Pietarissa ei vastaanotettu. Se tämän päivän uutinen…
Se oli kuin meteoori, joka hetken kirkkaasti valaisi Suomenmaata, yhtäkkiä räjähti rikki, valo sammui — ja korven peittää synkkä pimeys. Ja pimeydessä huokailevat toivottomina Suomen aallot — — —.