— Jaa, meillä on pyöristyskone… sanoi neiti ennen lausutut sanansa.
— Kuinkahan kauvan viipyy ennenkuin hattu on pyöristetty? kysyi herra veljeni.
— Viisi minuuttia, vastasi neiti.
— Olkaa siis hyvä ja pyöristäkää tämä hattu… me odotamme täällä.
Vaalissa enin ääniä saanut silinteri katosi nyt ynnä neidin kanssa kulissien taa.
Jäimme veljeni verevän kanssa tyhjään puotiin odottamaan.
Tunsin olevani hilpeällä tuulella, herra veljeni vastoin tavallisuutta oli julman totinen. Mitä hän mietti, sitä en tiennyt, sen vain huomasin ja merkille panin että silinterinosto on suurimpia rajapyykkejä niin hyvin ihmisen ulkonaisessa kuin sisällisessäkin elämässä. Sillä on erikoinen siveellinen merkityksensä — joko se sitten on ylentävä tai alentava, riippuen luonnollisesti siitä, missä määrin kukin on moista ulkopoleerausta sisällisesti ansaitseva. Mitä herra veljeeni erityisesti tulee, niin olenhan sen jo ennen sanonut että hänen "sopi" todellakin ostaa tämä kaunis pääkappale sekä että hän siis sen ansaitsi. Taisi kulua kuusikin minuuttia ennenkuin myöjätär palasi kantaen pyöristettyä hattua.
— Nyt sen pitäisi sopia! sanoi hän iloisesti.
Koetteleminen alkoi jälleen.
Sitä tehdessä teki veljeni äkkiarvaamatta yhden tärkeän kysymyksen: