— Se on eräs upseeri. — Kuka upseeri? — Serkkuni — Eikö hän ole täällä Helsingissä? Aivan oikein: hän on Helsingissä nykyään. — Minä olen hänet nähnyt! huudahti poika. — Vai niin, mutta jos nyt sentään jatkettaisiin tätä lukemista…
Alussa tuntia oli hän jonkunlaisella riemulla ilmoittanut minulle sen uutisen että olimme olleet yhdessä tänään parturituvassa, siellä Kluuvikadun varrella, vaikka en kuulenma häntä ollut huomannut. Hänen tukkaansa oli juuri leikattu silloin, kun minä olin astunut sisään!…
"Jasnaja Poljana!" — ajattelin Leo Tolstoin kyläkoulua muistaen.
16 p. huhtik. — Sukulaisteni seurassa en näy olevan sitä, mitä voin olla ventovierasten seurassa. Sukulaisteni seurassa en ole vapaa, vaan olen kuin orja ja minua vaivaa tuskastuttava tunne, jonka saan peitetyksi vaan välinpitämättömäksi heittäytymisellä. Sukulaisteni seurassa katoaa minusta kaikki ihanteellisuus enkä heidän piirissään oltuani saattaisi kirjoittaa esimerkiksi ainoatakaan runoa. Sukulaisteni parissa en ole oikea minä. Jos tahdon näyttää ja kehittää todellista minuani, näkyy siis olevan välttämätöntä että niin vähän kuin mahdollista olen persoonallisessa tekemisissä omaisteni kanssa… Tämä on rehellinen tunnelma. Mutta kuka tietää: eikö heillä kullakin ole samallaisia vieromistunteita minun läsnäollessani?… Lieneeköhän muissa suvuissa sama surullinen suhde? Tai kuuluuko tämä luonnon järjestykseen?… Siinä on miettimistä yllinkyllin…
17 p. huhtik. klo 12,15 p. — Hän matkusti pois, tuo verevä veijoni. Olin häntä saattamassa asemalle (tätä kirjoittaessani soittaa vanha ukko ovella ja pyytää rahaa — annan hänelle kymmenpennisen, sillä markkaa, joka myös on kukkarossa, pidän liikana). Emme vaihtaneet monta sanaa. Ei minkäänlaista liikutusta. Tavallinen kädenpuristus ja sanat "hyvästi nyt" sekä tuo kuiva "ja kiitoksia…" — siinä kaikki.
Ja kuitenkin! — mikä merkitys erolla? Eihän tiedä, mitä kummallekkin saattaa tapahtua. Eihän tiedä, näemmekö enää toisiamme koskaan… Voi! surullinen se suhde, jossa ei ikinä osaa toistaan lähestyä…
Tyhjyyden tunne rinnassa palasin asuntooni.
Saman päivän iltana - myöhään.
Nyt tulen taas saattamasta häntä. Pitkästä ajasta oli minulla siihen tilaisuus…
Ah! olisinhan valmis heittäytymään hänen kaulaansa ja sanomaan hänelle koko totuuden. Minua itkettää ja sielussani on kuvailematon kärsimys. Tiedän että rakkauden tuskalle mailma nauraa, mutta rinnassani on tällä hetkellä totisesti sellainen tuska…